Artikkeli 1 | 2015
Kalle Kuusiniemi

Kirjoittaja on teologian maisteri ja pappi ja työskentelee seurakuntapastorina Helsingin Lauttasaaren seurakunnassa.

Vaikutusta muuallakin kuin Amerikassa

Missouri-synodi (The Lutheran Church Missouri Synod) on amerikkalainen luterilainen kirkko, johon kuluu nykyään noin 2,3 miljoonaa kastettua jäsentä. Missouri-synodin tekee erityiseksi ehkä juuri se, että se on profiloitunut puhtaan luterilaisen opin puolustajaksi ja edistäjäksi. Missourilaiset tukevat ja levittävät niin sanottua tunnustuksellista luterilaisuutta. Missouri-synodi on merkittävä osa amerikkalaista luterilaisuutta, mutta se vaikuttaa monissa muissakin maissa toimien globaalisti kirkollisella kentällä. Se muodostaa eräänlaisen vastapoolin muille luterilaisille, luterilaiselle valtavirralle.

Juuret saksalaisuudessa

Vaikka Missouri-synodi onkin yhdysvaltalainen kirkko, sen juuret ovat Saksassa, silloisessa Preussissa. Ensimmäiset synodilaiset olivat saksalaisia siirtolaisia, jotka Saksan uskonnollisen ja poliittisen tilanteen vuoksi lähtivät uudelle mantereelle. Ensimmäiset heistä asettuivat Missouriin St. Louisin alueelle. Vuonna 1849 he perustivat oman kirkkonsa eli Missouri-synodin.

Saksalaisuus koettiin hyvin tärkeäksi identiteettitekijäksi varhaisten missourilaisten keskuudessa. Saksalainen teologia, perintö ja kieli tulivat erityisen tärkeiksi. Englannin kieltä ei haluttu käyttää esimerkiksi jumalanpalveluksissa, sillä se edusti opillista velttoutta ilman tiukkaa kuuliaisuutta luterilaisille tunnustuskirjoille. Missourin saksalaismielinen kirkko halusi suojella luterilaisuutta amerikkalaistumiselta.

Ensimmäinen maailmansota kuitenkin kiihdytti englannin kielen käyttöä Missouri-synodissa. Saksalaisuus oli niin huonossa huudossa noina aikoina, että oli kaikin puolin parempi vähitellen luopua saksan kielen vaalimisesta. Toisen maailmansodan alkaessa englannin kieltä käytettiin jo laajalti synodissa.

Missouri-synodin teologis-kirkollinen profiili

Missouri-synodin teologia on muokkautunut keskeisiltä osiltaan ristiriitatilanteissa. 1800-luvulla Preussissa kuningas pyrki liittämään reformoidut kirkot samaksi kirkoksi. Osa luterilaisista, joihin kuului myös tulevia missourilaisia, ryhtyi vastustamaan tätä kirkkojen yhdistämistä eli unionismia. Tämä tausta on jättänyt missourilaisuuteen vastustuksen opillisesti valheellisia yhdentymiä kohtaan ja siten niin sanottu antiunionismi onkin Missouri-synodin yksi luonteenomainen piirre. Antiunionismi on läheistä sukua Missouri-synodin ekumeniakriittisyydelle. Liian läheistä yhteyttä opillisesti erilaisten luterilaistenkaan kirkkojen tai kirkkoliittojen suhteen ei hyväksytä.

Luterilaisia on kaiken kaikkiaan noin 70 miljoonaa. Luterilaista maailmaa kokoaa Genevessä päämajaansa pitävä Luterilainen maailmanliitto, johon kuuluu noin 95 prosenttia kaikista luterilaisista. Suurin kirkko, joka ei tähän liittoon kuulu, on juuri Missouri-synodi. Missourilaiset muodostavat jopa selkeän enemmistön niistä luterilaisista, jotka eivät kuulu Luterilaiseen maailmanliittoon, ja Missouri-synodin voidaankin katsoa edustavan lähes kaikkia niitä luterilaisia, jotka eivät LML:ään kuulu.

Euroopasta uudelle mantereelle lähtiessään tulevilla missourisynodilaisilla oli mukanaan piispa, joka kuitenkin karkotettiin siirtokunnasta. Oli siis pärjättävä ilman piispaa. Tässä tilanteessa päädyttiin siihen, että seurakuntien piti itsenäisesti vihkiä pappinsa. Tämä kehityskulku on vaikuttanut kahteen keskeiseen asiaan: Seurakunnallisen autonomian korostukseen eli kongregationalismiin ja siihen, että Missouri-synodi on presidenttijohtoinen, ei piispajohtoinen kirkko.

Missouri-synodin suurimpia sisäisiä kriisejä 1900-luvulla oli se, kun lähes kaikki St. Louisin seminaarin henkilökunnasta ja opiskelijoista kävelivät ulos kampukselta vuonna 1974. Kysymys oli ennen kaikkea raamatuntulkinnasta ja siitä, kuinka sitä tulisi seminaareissa opettaa. St. Louisin seminaarissa valtaosa olisi halunnut enemmän tulkinnanvaraa Raamatun opetuksen suhteen. Synodin johto ei tähän kuitenkaan antanut lupaa, ja siitä seurasi ulosmarssi ja lopulta uuden, synodista irrallisen pienen seminaarin perustaminen. Tämä konflikti kuitenkin johti siihen, että Missouri-synodin konservatiivinen ja tunnustuksellinen linja monissa teologisissa ja poliittisissa kysymyksissä vahvistui. Synodin linjaksi muodostui yhä selvemmin eräänlainen biblisismi eli kirjaimellinen raamatuntulkinta.

Missouri-synodille ominainen piirre on puhdasoppisuuden painottaminen ja eritoten tunnustuskirjojen aseman korostaminen. Papin viran roolia korostetaan eikä naispappeutta hyväksytä. Yksi hyvin paljon keskustelua herättävä tulkinta messuun liittyen on suljettu ehtoolliskäytäntö. Perussääntönä on, että kastetut ja konfirmoidut Missouri-synodin jäsenet, joiden elämä on kristitylle sopivaa, ovat oikeutettuja tulemaan ehtoolliselle. On tosin lisättävä, että ehtoolliskäytännötkin jonkin verran vaihtelevat seurakunnittain.

Kaiken kaikkiaan Missouri-synodin kirkko-opin voi sanoa olevan eksklusiivinen, poissulkeva. Kirkon rajat pyritään pitämään selkeinä.

Yhdysvaltain luterilaisilla kirkoilla ongelmalliset keskinäiset välit

Missouri-synodi on Amerikan evankelisluterilaisen kirkon eli ELCA:n jälkeen toiseksi suurin luterilainen kirkko Yhdysvalloissa. Kolmanneksi suurin on erittäin konservatiivinen ja melko sulkeutunut Wisconsin-synodi.

Yhdysvallat ei ole mikään luterilaisen harmonian mallimaa eivätkä luterilaisten välit ole vailla jännitteitä. Esimerkiksi Missouri-synodin ja ELCA:n välit ovat melko jännitteiset. Missourilaiset ovat konservatiivisia, ja ELCA:ssa ollaan liberaalimpia. Nämä kaksi suurinta kirkkoa syyttävät toisiaan lukuisista asioista, joista näkyvimpänä on ollut kysymys naispappeudesta ja nykyään kysymys homoudesta. Oma näkemyksensä on myös wisconsinsynodilaisilla, jotka eivät täysin hyväksy kumpaakaan mainituista kirkoista, vaan syyttävät heitä molempia puhtaan opin hylkäämisestä. USA:n luterilaisten keskinäiset välit eivät ole siis todellakaan ristiriidattomat.

Luterilaisten olisi hyvä globaalissa katsantokannassa olla tietoisia siitä, että erityisesti moni amerikkalainen luterilainen on omaksunut idean, että luterilaiset kilpailevat keskenään ja joskus jopa pyrkivät kampittamaan toisiaan. Tämä asenne voi vaikeuttaa luterilaisten välejä kaikkialla.

Poimintoja Missouri-synodin toiminnasta Euroopassa

Missouri-synodin vaikutus Euroopassa tai edes Suomessa ei ole uusi asia. Muun muassa missourilaista kirjallisuutta on täällä luettu 1800-luvun lopusta lähtien. Synodin alkuaikojen johtavien teologien C. F. W. Waltherin ja Francis Pieperin teokset ovat olleet hyvinkin luettuja, ja niitä luetaan vieläkin.

Kylmän sodan aikana Missouri-synodilla oli jonkin verran yhteyksiä Länsi-Eurooppaan, muttei lainkaan virallisia yhteyksiä itäiseen Eurooppaan. Keskeisimpänä syynä yhteyksien puuttumiseen kylmän sodan aikana oli missourilaisten kapea näkemys ekumeniasta. Virallisten organisaatioiden kuten Luterilaisen maailmanliiton ulkopuolella oli hankala luoda yhteyksiä Neuvostoblokin alueelle. Toisaalta myös kahdenvälisten kontaktien luominen oli vaikeaa, koska Missouri-synodissa ei oikein tiedetty, kuinka suhtautua kirkkoihin, joiden kanssa ei ollut laajaa opillista yhteisymmärrystä.

Kuinka ollakaan, Missouri-synodin vaikutus on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen viime vuosikymmeninä, siis 1990- ja 2000-luvuilla, ollut vahvaa nimenomaan Baltiassa ja Venäjällä. Jonkin verran Missouri-synodi on vaikuttanut mm. Slovakiassa ja Valko-Venäjällä sekä hiukan myös Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.

Pohjoismaissa missourilainen vaikutus on kanavoitunut nykyään lähinnä Ruotsin Missionsprovinsin ja Suomen Luther-säätiön kautta. Tämän lisäksi erityisesti lähetyskenttien kautta suomalaiset ovat laajemminkin olleet yhteyksissä missourilaisuuteen.
Baltiassa ja Venäjällä Missouri-synodin vaikutus on nähtävissä monella tasolla, muun muassa opillisella ja taloudellisella tasolla. Erityisen mielenkiintoinen on ollut ja on jossain määrin vieläkin tietynlainen Luterilaisen maailmanliiton ja sen jäsenkirkkojen sekä Missouri-synodin välinen kirkkopoliittinen taistelu. Missouri-synodin suhteet Itä-Eurooppaan saavuttivat kulminaatiopisteensä vuosituhannen vaihteessa, kun se solmi alttari- ja saarnastuoliyhteydet lähialueidemme luterilaisten eli vuonna 1998 Inkerin ja vuonna 2001 sekä Latvian että Liettuan kirkkojen kanssa. Viron luterilaiseen kirkkoon Missouri-synodilla on ollut Baltian kirkoista vähiten kontakteja, ja näiden kirkkojen linjaukset ovat teologisesti osittain eriäviä, joten täyttä kirkollista yhteyttä ei ole solmittu.

Inkerin, Latvian ja Liettuan luterilaiset kirkot ovat luterilais-ekumeenisesti ristiriitaisessa tilanteessa, sillä ne kuuluvat sekä Luterilaisen maailmanliiton että Missouri-synodin leiriin. Näillä kirkoilla on siis jotakuinkin ongelmallinen kaksoisjäsenyys, toisaalta joidenkin maailmanliittolaisten, mutta myös missourilaisten tulkinnan mukaan. Tosin omasta mielestään nämä kirkot ovat ekumeenisempia kuin muut, sillä he pystyvät olemaan yhteydessä sekä Luterilaisen maailmanliiton että Missouri-synodin kanssa.

Tällä vuosituhannella missourilaisten aktiivisuus Venäjällä on kanavoitunut yhä enemmän Siperian luterilaisen kirkon kanssa tehtävään yhteistyöhön. Missourin tai pikemminkin heidän toisen seminaarinsa Ft. Waynen toiminta synnytti siis uuden pienen luterilaisen kirkon Venäjälle, vaikka Inkerin kirkon ja Missouri-synodin välisesti oli 1990-luvulla sovittu, ettei Venäjälle synnytetä uusia luterilaisia kirkkoja. Missouri-synodi ja tämä Siperian luterilainen kirkko solmivat alttari- ja saarnastuoliyhteyden vuonna 2010.

On hyvä tietää, ettei Missouri-synodi ole monoliitti vaan sen sisällä toimii ehkä kaksi blokkia, seminaari St. Louisissa sekä Ft. Waynen seminaari. Omien joukkojen hallinta ei kirkon johtotason näkökulmasta aina onnistu, ja osittain siksi Missouri-synodin linja voi vaihdella paljonkin toimijoittain ja alueittain.

Teologian maantiede ja tulevaisuuden näkymiä

Missourilaiset eivät koe olevansa fundamentalisteja, mutta eivät myöskään missään nimessä liberaaleja. Yhdysvaltalaisessa kirkollisessa kontekstissa missourilaiset ehkä todella ovatkin selkeästi konservatiiveja, mutta eivät äärikonservatiiveja. Sen sijaan pohjoismaisesta ja länsieurooppalaisesta valtavirran luterilaisuudesta käsin katsottuna Missouri-synodin tulkinnat voivat vaikuttaa fundamentalistisilta ja äärivanhoillisilta. Itä-Euroopassa Missouri-synodi varmaankin vaikuttaa vain kohtuullisen konservatiiviselta kirkolta, muttei mitenkään erityisesti verrattaessa ortodoksiseen ja katoliseen kirkkoon.

Uskon, että Missouri-synodilla on jatkossakin suhteellisen merkittävä asema Euroopankin luterilaisten keskuudessa ja heidän edustamilleen näkemyksille on jonkin verran kysyntää. On kuitenkin otettava huomioon, että Missouri-synodissa lähetystyön ”panos–tuotos -suhde” koetaan ehkä paremmaksi joissain muissa maanosissa kuten esimerkiksi Aasiassa. Lähentymistä on havaittavissa myös muun muassa Afrikan luterilaisten kirkkojen suuntaan. Kysymys homoseksuaalisuudesta loitontaa osaa Afrikan luterilaisista kirkoista etäämmälle Luterilaisesta maailmanliitosta, mutta lähentää niitä Missouri-synodiin. Radikaaleja irtiottoja ei ehkä kuitenkaan ole odotettavissa, sillä naispappeuden hyväksyminen monissa Afrikan luterilaisissa kirkoissa estää täyden kirkollisen yhteyden Missouri-synodin kanssa.
Missouri-synodi siis säilynee edelleenkin esikuvana, joka näyttää monille esimerkkiä siitä, millaista on olla konservatiivinen luterilainen.