Perusta  5 | 2016

Ärhäkät ampiaiset vaivasivat viime kesänä tavallista enemmän. Hyönteistutkija Lena Huldenin mukaan ampiaisten käyttäytymisen syynä oli eksistentiaalinen kriisi. ”Ne ovat menettäneet elämänsä tarkoituksen”, hän totesi. Kun vanha mehiläiskuningatar kuolee, työläismehiläiset eivät enää keksi mitään tekemistä. Ne ovat siihen asti keränneet ruokaa toukille, mutta kun uusia toukkia ei enää tule, elämäntehtävä on poissa. Kuningattaren kadottua työläiset pörräävät ja käyttäytyvät omituisesti.

Elämän tarkoitusta pohti Britannian EU-päätöksen jälkeen myös Helsingin Sanomien Englannin kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä. Hän sanoi päätöksestä järkyttyneenä heräävänsä yöllä kolmelta kuulostelemaan, ovatko Brexit-poliisit jo ovella karkottaakseen maasta EU-kansalaisia. Tarkemmin asiaa ajateltuaan hän kuitenkin arveli, ettei unettomuus johtunutkaan EU-äänestyksestä. Syy oli se, että hän oli tajunnut elämän rajallisuuden ja kaiken perimmäisen turhuuden. Mikään ei ole pysyvää. Ei edes EU.

Kysymys elämän tarkoituksesta ei vaivaa vain mehiläisiä ja Brexitistä ahdistunutta toimittajaa. Kaiken perimmäinen turhuus ahdistaa meitä murrosiästä alkaen. Erityisesti sitä pohditaan läheisten kuollessa. Mikä on tämä elämä, joka päättyy kuolemaan? Miten pitäisi nämä vuodet käyttää? Ajoittain askareet riittävät ja päivän politiikan seuraaminen riittävät. Mutta sitten isot kysymykset heräävät taas.

Ei meitä brexitit valvota vaan oman elämän huolet ja tekemättömät työt. Yöllä ne tuppaavat kasvamaan isommiksi kuin päivän valossa. Hyviä neuvoja on toki saatavana: tulisi rauhoittua ennen nukkumaan menoa, huolehtia ulkoilusta ja syödä viisaasti. Kun läheiset ihmissuhteet ovat kunnossa, nukkuu paremmin.

Elämän tarkoituksen kysymykset ovat tuttuja Raamatun kirjoittajillekin. Job kysyy, miksi Hän antaa elämän sille, jonka osa on kärsimys. Saarnaaja, kaikkien eksistentialistien esi-isä, toteaa vihaavansa koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua. Jobia ja Saarnaajaa kannattaa tuosta pessimismistä huolimatta lukea. Kummankin teksteistä voi löytää myös lujaa maata jalkojen alle.

Tässä numerossa puhutaan siitä, mitä evankeliumi ja evankelioiminen ovat.  Usko Jumalaan muuttaa elämän perspektiivin ja horisontin. Menneet saadaan anteeksi eikä elämä pääty kuolemaan. Kun isot asiat ovat kunnossa, on edellytyksiä pienempienkin hoitamiseen. Tarkoitus ei ole vain siinä, mitä nyt näemme ja teemme. Apostoli muistuttaa, ettei ratkaisevaa ole, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan että Jumala armahtaa.

Mutta valvovat sitä hurskaimmatkin. ”Piti onnessani ihan kysyä, miten suuri Jumala on minulle niin laupias, että herättää yösydännä kanssaan keskustelemaan, minut yksinkertaisen miehen.” Sanat ovat Aku Rätyn, herännäisyyden tunnetun maallikkosaarnaajan. Joku valvotti hurskasta miestä. Hän yritti selviytyä huumorilla ja rukouksella.

Kun Raamattu opettaa, ettei tarvitse murehtia, se tarkoittaa, että meillä on hyvä Jumala, jonka käsissä kaikki on.  On hyvä tietää, ettei mitään tapahdu hänen sallimattaan. Hän tahtoo kääntää kaiken hyväksi. Kun sen muistaa, vaikeimmistakin asioista selvitään.

Tässä lehdessä kerrotaan, miten Luther rukoili ja opetti rukoilemaan. Uskonpuhdistuksen juhlavuoden lähestyessä on hyvä muistuttaa itseään tällaisista aarteista.

Olemme tappaneet Jumalan emmekä ole löytäneet mitään, mikä korvaisi hänet.  Ehkä siksi niin moni on alkanut käyttäytyä omituisesti niin kuin mehiläiset syyskesällä.

Elämällä on muuten kaksikin tarkoitusta. Uskoa Jumalaan ja rakastaa lähimmäisiään. Tai toisin sanoen: Päästä kotiin, tässä elämässä ja tulevassa.

•Timo Junkkaala