Perusta 4 | 2021

Vapun kynnyksellä valtakunnansyyttäjä tiedotti nostavansa syytteen kansanedustaja Päivi Räsästä ja Lähetyshiippakunnan piispa electus Juhana Pohjolaa vastaan. Syyte koskee ensiksi Päivi Räsäsen kirjoittamaa ja Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemaa pamflettia Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Toiseksi Räsästä syytetään sosiaalisen median päivityksistä, jotka julkaistiin 17.6.2019. Kolmas syyte koskee Räsäsen vierailua Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa saman vuoden joulukuussa. Räsänen on tuonut esille klassisen kristillisen, Raamattuun perustuvan opetuksen ihmisyydestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Siinä yhteydessä hän on todennut homoseksuaalisuudesta, ettei se ole Jumalan luomisteko ja että kyseessä on synti. Valtakunnansyyttäjän mukaan kyseiset kannanotot ovat homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä. Räsästä ja Pohjolaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. 

Odotettavissa on historiallinen ja pitkä oikeusprosessi, johon kulminoituu Suomea tähän asti ravisuttanut arvo- ja maailmankatsomusmuutos. Yhteiskunnan myönteinen asenne kristinuskoa kohtaan on siirtynyt neutraalista kielteiseen. Kristinusko on edelleen sallittu, mutta trendiarvojen ehdoilla. Sen sijaan sen klassinen, historiallinen tai perinteinen versio nauttii yhä vähemmän lain suojaa. 

Osa syytteen logiikasta hahmottuu, kun sitä tarkastellaan ajassamme vallitsevaa ihmiskäsitystä vasten. Sen keskeinen lähtökohta on, että ihminen löytää aidon ja todellisen minänsä kääntymällä sisäänpäin. Se on jokaisen rakennettavissa sellaiseksi kuin hän parhaaksi kokee. Perustaltaan se on seksuaalinen. Aitoon ihmisyyteen kuuluu, että se on saatava tuoda julkisesti esille, sen mukaan on elettävä ja sen puolesta on saatava puhua. Ympäristöllä on velvollisuus julkisesti arvostaa yksilön kokemusta identiteetistään ja tukea sen ilmaisua. En voi olla aito ihminen enkä voi saavuttaa onnenkokemuksia tai toteuttaa itseäni, ellen saa muilta jatkuvaa vahvistusta. Vastaavasti tämän kokemuksen arvostelu koetaan loukkaavaksi ja ihmisarvon mitätöimiseksi. Jotta tämä ihminen voi olla uskollinen itsellensä, olla mikä hän on, on ympäristön purettava instituutiot ja normit, jotka kahlitsevat hänen tosi ihmisyytensä, ja rangaistava niitä pahoja ihmisiä, jotka ylläpitävät vanhojen arvojen sortoa. 

Nopeassakin tarkastelussa kyseisen ihmiskäsityksen ongelmat osoittautuvat perustavanlaatuisiksi. Ajatus aidon minän löytämisestä on ristiriidassa sen kanssa, että ihminen voisi vapaasti muotoilla itsestään mieleisen. Aidon minän tunnistaminen pelkkään kokemukseen perustuen on hyvin subjektiivinen kriteeri, jonka tulokset vaihtelevat mielialan ja kulttuurin mukaan. Se on altis ulkoiselle ohjaukselle, ja onkin helposti muodissa olevien arvojen peilikuva. Aitouden ankkuroiminen kokemukseen perustuu oletukseen, että kokemukset ovat luotettavat. Tämä ei ole lainkaan itsestään selvää ja veisi johdonmukaisesti loppuun vietynä pohjan rikoslailta. Voihan kuka tahansa syytetty silloin oikeuttaa tekemisensä sanomalla ”Koen olevani tällainen.” 

Vaikka kyseessä on ihmiskäsitys, joka ei kestä kriittistä tarkastelua, sen valta-asema on merkittävä. Siitä käsin pidetään luonnollisena ihmetellä, miksi avioliitto pitäisi sitoa sukupuoleen. Sehän estää itsensä toteuttamisen ja julkisen arvostuksen saamisen. Siitä käsin on hyväksyttävää puhua naisen oikeudesta päättää kehostaan, vaikka sen seurauksena viaton lapsi tuhotaan äitinsä kohtuun. Siitä käsin kuulostaa uskottavalta sanoa, että mies kokee itsensä naiseksi ja että hänen on saatava muokata kehonsa kokemustaan vastaavaksi. Edelleen siitä käsin on ilmeistä, että seksuaalinen vapaus on perustavampaa laatua oleva kuin uskonnon- tai sananvapaus, ja että Suomen lakeja tulee tulkita loukkaantumiskokemuksen ehdoilla. 

Tämä selittää jotain siitä, miksi meille kerrotaan julkisuudessa, että uskonnonvapaus ei suojaa vihapuhetta. Se selittää myös, miksi Päivi Räsäsen ja hänen kaltaistensa ihmisten vihaaminen on sallittua, ja miksi yhä järeämmät keinot otetaan käyttöön siinä tarkoituksessa, että heidät saadaan vaiennettua ja heitä saadaan rankaistua näkemystensä ilmaisemisesta. 

Suunta on vaarallinen. Tällä hetkellä loukkaantumiskokemus on ase, jolla kuritetaan arvokonservatiiveja tai herätyskristittyjä. Sitä on kuitenkin helppo käyttää muita vastaan. Jokaista loukataan, jokainen loukkaa. Silloin jää vallassa olevien päätettäväksi, kenen kokemus loukatuksi tulemisesta kulloisenakin hetkenä on tasa-arvoisempi kuin toisen. Tänään rangaistaan yhdestä loukkaamisesta, huomenna toisesta. Raja on häilyvä ja sattumanvarainen. Siksi jokainen joutuu epävarmuuteen. Myös vallan suosiossa oleva on epäilty. Kyseessä on mekanismi, joka luo pelon ilmapiiriä ja jolla kontrolloidaan kansalaisia sekä rangaistaan ketä tahansa, jonka vallanpitäjät katsovat hankalaksi. Sellainen mielivaltaisuus on tyypillistä totalitaariselle valtiolle. Lisäksi tulemme loukatuksi monella elämän alueella. Mitä enemmän valtiovalta suojelee kansalaisia loukkaamisilta, sitä pidemmälle sen kontrolli ulottuu. Loukkaantumisherkkyyttä kasvattava kulttuuri kasvattaa petovaltiota. 

Valtakunnansyyttäjä ajaa ideologisia rakenteita, joiden jäljet historiassa ovat pelottavat. Kristinusko kyllä selviää niistä. Selviääkö Suomi? 

• Vesa Ollilainen