missiologia

Lausanne-liike ja sen neljännen kongressin julkilausuma

Ville Auvinen 

Kirjoittaja on TT ja Sleyn lähetysjohtaja. 

Lausanne-liike on lähinnä evankelikaalisten kirkkojen maailman evankeliointiin keskittynyt lähetysliike. Se perustettiin 1974, kun ensimmäinen kongressi pidettiin Lausannessa, Sveitsissä. Siihen osallistui 2 700 kirkon johtajaa yli 150 maasta. Kongressin tavoite oli vahvistaa yhteistä näkyä siitä, että — kuten Lausanne-liikkeen slogan kuuluu — koko kirkon tulee viedä koko evankeliumi koko maailmaan. 

Liikkeen synnyn keskeisiä henkilöitä olivat mm. amerikkalaisevankelista Billy Graham ja brittiteologi John Stott. Heidän panoksensa oli ratkaiseva liikkeen alkuvaiheissa ja sen perusperiaatteiden muotoilussa. 

Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen Lausanne-liike on kokoontunut kolmasti maailmanlaajoihin kongresseihin. Vuoden 1989 kokoontuminen pidettiin Filippiinien Manilassa, jonne kokoontui 4300 osallistujaa 173 maasta. Kokouksessa julkaistiin Manilan manifesti. Vuonna 2010 Lausanne-liike kokoontui Etelä-Afrikan Kapkaupungissa, jossa laadittiin Kapkaupungin sitoumus. Kongressiin osallistui 4000 vierasta 198 maasta. Viime vuonna (2024) Lausanne-konferenssi pidettiin Etelä-Korean Incheonissa, jossa julkaistiin liikkeen viimeisin teologinen asiakirja, Soulin julkilausuma. 

Suomessa Lausanne-liikettä edustaa Suomen Evankelinen Allianssi, jolla on 31 yhteisöjäsentä. Osa niistä on kristillisiä järjestöjä, osa kirkkoja. Mm. Kansan Raamattuseura, Suomen evankelis-luterilainen Kansanlähetys, SROS sekä OPKO ovat SEA:n jäseniä. 

Soulin julkilausuma 

Vaikka Lausanne-liike on etenkin evankeliointi- ja lähetysliike, ovat sen julkilausumat laajempia teologisia ja globaaleihin kysymyksiin kantaa ottavia dokumentteja, niin myös Soulin julkilausuma. Liikkeen julkilausumat ovat johdonmukaisia lähinnä evankelikaalisen teologian esityksiä. Niiden johdonmukaisuus korostuu entisestään, kun niitä vertaa vaikkapa Kirkkojen Maailmanneuvoston Etelä-Korean Busanissa 2013 julkaisemaan lähetysasiakirjaan. Busan asiakirja näyttäytyy teologisesti sekavana kompromissina, johon kovin erilaisia teologioita edustavat tahot ovat saaneet jotain omaansa. 

Soulin julkilausuma on 31 sivun dokumentti, joka pitkälti toistaa edellisten — etenkin Kapkaupungin sitoumuksen — näkemyksiä. Julkilausuman alussa toistetaan Lausanne-liikkeen alkuperäisslogan: ”Koko kirkon tulee viedä koko evankeliumi koko maailmaan”, ja vähän myöhemmin todetaan: 

Viidenkymmenen vuoden ajan Lausannen liikettä ovat ohjanneet Lausannen sitoumus (1974), Manilan manifesti (1989) ja Kapkaupungin sitoumus (2010). Neljännen Lausannen kongressin Soulin julkilausuma vahvistaa täysin nämä aiemmat kongressiasiakirjat ja rakentaa niiden lujalle perustalle uudistamalla sitoutumisemme evankeliumin keskeisyyteen (osa I) ja uskolliseen Raamatun lukemiseen (osa II). 

Neljän keskeisen dokumentin vertailu kertoo, miten Lausanne-liike on säilyttänyt sekä alun lähetysintonsa että teologisen linjakkuutensa. Julkilausuman johdannossa todetaan maailman evankelioinnin olevan yhä tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Samoin tunnustetaan, etteivät kirkot ole kyllin hyvin huolehtineet pastoraalisesta tehtävästään, uusien kristittyjen opettamisesta ja rohkaisemisesta radikaaliin opetuslapseuteen. Julkilausuman yksi painopiste onkin opetuslapseuden ja jokaisen kristityn todistustehtävän korostus. 

Evankeliumi 

Soulin julkilausuman ensimmäinen luku määrittelee, mitä on evankeliumi. Evankeliumi ymmärretään ensi sijassa narratologisesti. Evankeliumi ei niinkään ole teologinen rakennelma, vaan kertomus Jumalan teoista historiassa. Kertomus ei silti jää vain historiaan, vaan tulemme siitä osallisiksi uskon kautta, ja tuo kertomus muuttaa niitä, jotka uskovat sen. Evankeliumi saa heissä aikaan rakkauden, oikeudenmukaisuuden, anteeksiannon ja sovinnon toteuttamista. Julkilausumassa toistuu usein sana ”muutos” (transformation), jonka tulisi toteutua Jeesuksen opetuslapsissa. Tähän termiin palataan jatkossa usein. 

Raamattu 

Evankeliumin ohella toinen Lausanne-liikkeen peruspilari on sitoutuminen Raamattuun Jumalan sanana. Julkilausuman toinen luku alkaa: 

Lausanne-liikkeen peruspilari sen perustamisesta lähtien on ollut horjumaton sitoutuminen Raamattuun Jumalan auktoritatiivisena sanana, ainoana uskon ja käytännön sääntönä kirkolle, sen tehtävälle ja kristilliselle elämälle. 

Dokumentti ohjaa lukemaan Raamatun tekstejä tavalla, joka huomioi niiden historiallisen, kirjallisen ja kanonisen kontekstin. Niitä on luettava Pyhän Hengen valaisemana ja kirkon tulkintaperinteen ohjaamana. Julkilausuma toteaa Raamatun olevan kirjoitettua Jumalan sanaa, jota ovat kuitenkin kirjoittaneet eri ihmiset, ja joka sisältää useita eri kirjallisuuslajeja. Raamatun keskus on Jeesus, hänen opetuksensa ja pelastustyönsä, ja siksi koko Raamattua on tulkittava tästä evankeliumista käsin. Pyhä Henki muuttaa sitä, joka lukee Raamattua ja uskoo sen välittämän evankeliumin. Erityisesti korostuu kirkon rooli Raamatun lukemisen kontekstina, ja jokaisen paikalliskirkon kulttuurikonteksti on vielä huomioitava Raamatun tulkinnassa. 

Jokainen paikalliskirkko edustaa koko Kirkkoa lukemalla Raamattua uskollisesti omassa kontekstissaan ja sitä varten, ja tuo esiin oman kulttuurinsa erityisiä näkemyksiä, jotka hyödyttävät koko Kirkkoa. 

Kirkko 

Verrattuna Lausanne-liikkeen aiempiin julkilausumiin, Soulin julkilausumassa korostuu kirkon merkitys uskon toteuttamisen kontekstina. Kolmannen luvun esipuhe toteaa: 

Tiedostamme sen, että oppi kirkosta on saanut vain vähän huomiota näinä poikkeuksellisen kristillisen laajentumisen vuosikymmeninä maailmassa, ja on vain vähän yksimielisyyttä siitä, mikä kirkko on ja mikä on sen merkitys kristityn elämälle ja maailmallemme. 

Dokumentti määrittelee kirkon apostolisen uskontunnustuksen (”pyhien yhteys”) ja Nikean-Konstantinopolin (”yksi, pyhä, yhteinen (katolinen), apostolinen”) termein. Kirkko ei ole ihmisten luomus vaan Jumalan lahja. Kirkon merkityksen korostus lienee rajanvetoa vääränlaisen yksilökeskeisen kristillisyyden suuntaan. 

Vaikka meidät pelastetaan yksilöinä, emme pelastu yksin, vaan yhdessä toistemme kanssa. Jeesuksen opetuslapsina Henki liittää meidät Kristukseen hänen ruumiinsa jäseninä, uskon kautta hänen vuodatettuun vereensä. 

Julkilausuma painottaa myös paikalliskirkon merkitystä yhden ja yhteisen Kristuksen kirkon ilmentymänä. Jossain määrin nousee kysymyksiä, mitä ”paikalliskirkko” (huom! sana on yksikössä) tarkoittaa eri konteksteissa, vaikkapa pohjoismaisissa kansankirkkoihin perustuvissa malleissa. Dokumentin termin local church voisi ehkä kääntää myös ”paikallisseurakuntana”. 

Kirkko on maailmassa ahdistettu ja sen kutsumus on taistella hengellisin asein. Julkilausuma ilmaisee surun siitä, ettei kirkko ole aina ymmärtänyt kutsumustaan vaan se ”on liian usein sortunut poliittisen vallan, kulttuurisen hyväksynnän ja maailman nautintojen houkutuksiin” ja siten luopunut profeetallisesta tehtävästään. 

Kirkon varsinainen tehtävä ja lähetystyön lopullinen päämäärä on yhteinen jumalanpalvelus. Jumalanpalvelus on nimenomaan yhteisöllinen asia. Kirkon kokoontuessa jumalanpalvelukseen Raamatun sana kasvattaa kristittyjä ja kasteessa ja ehtoollisessa saadaan nähdä, kokea ja maistaa Jumalan armoa. Kaikkiaan dokumentissa armonvälineet mainitaan parikin kertaa. Luterilaisin silmin kaste ymmärretään kuitenkin hieman pinnallisesti, kun sen sanotaan olevan ”Jumalan armon merkki ja sinetti”. Jumalanpalveluksesta puhuttaessa korostuu taas paikalliskirkon merkitys: 

Oikein järjestetty jumalanpalvelus tapahtuu paikalliskirkon auktoriteetin ja kurinpidon alaisuudessa. Tämä on elintärkeää paitsi yksittäisen uskovan myös koko kirkon hyvinvoinnille. Siksi kehotamme kaikkia kristittyjä alistumaan paikalliskirkon auktoriteettiin. 

Kehotuksen tarkoitus lienee torjua yksityisiä jumalanpalveluskokoontumisia, jotka eivät ole yhteyksissä mihinkään paikalliskirkkoon. 

Julkilausumassa on selvä rohkaisu elävien ja toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen rakentamiseen:  

Kutsumme siis kaikkia kirkkoja kiinnittämään enemmän huomiota jumalanpalvelukseen perustavana käytäntönä ja tekemään jumalanpalveluksesta yhteisöllisemmän kokemuksen saarnan, rukousten ja laulujen kautta. 

Varsinaista lähetystehtävää julkilausuma käsittelee kirkon tehtävien yhteydessä. Kirkko on kutsuttu yhdessä julistamaan Kristusta, ja niinpä lähetyskäsky kutsuu kaikki uskovat kaikkialla osallistumaan Kristuksen tahdon täyttämiseen, kaikkien kansojen tekemiseen hänen opetuslapsikseen. Lähetystehtävän toteuttamisessa dokumentti painottaa kolmea avainkäsitettä: ”Kristus-täyteinen läsnäolo” (Christ-filled presence), ”Kristus-keskeinen julistus” (Christ-centered proclamation) ja ”Kristus-kaltainen toiminta” (Christlike practice). Kristityt toteuttavat lähetystehtävää elämällä kristittyinä ihmisten parissa arjessa. He ovat ”Kristuksen tuoksu”. Olennaisinta lähetystehtävän täyttämisessä on silti uskollinen evankeliumin julistus, koska ”usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:17) Uskoa seuraavat aina hyvät teot, ja myös Kristuksen rakkauden jakaminen tekoina on siten kristillistä todistusta. Näin Soulin julkilausuma — kuten aiemmatkin Lausanne-liikkeen dokumentit — ymmärtää kokonaisvaltaisen lähetystyön tärkeyden, kuitenkin niin, että tärkeintä on uskoa synnyttävä julistus. Tässä Lausanne-liikkeen julkilausumat poikkeavat vaikkapa Luterilaisen Maailmanliiton (LML) lähetysasiakirjoista, joissa kirkkojen työn keskeisin tavoite vaikuttaa olevan yhteiskunnallisten muutosten aikaansaaminen. Strategiadokumentissa 2019–2024 LML:n visio ilmaistaan seuraavasti: 

Jumalan armon vapauttamina, yhteydessä Kristuksessa, elämme ja työskentelemme yhdessä oikeudenmukaisen, rauhallisen ja sovitetun maailman puolesta. 

Ihminen 

Julkilausuma puuttuu vahvasti ihmisyyteen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Etenkin nousevat esiin identiteettiin, seksuaalisuuteen sekä uusien teknologioiden mukanaan tuomat teemat. Dokumentissa nostetaan esiin myös ongelma, jonka muodostavat kirkolliset johtajat, jotka väittävät saaneensa yli-inhimillisiä voimia ja jumalallisen auktoriteetin. Julkilausuma torjuu myös selvästi menetysteologian. 

ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mihin perustuu niin hänen vastuunsa Jumalan luomasta maailmasta kuin hänen ihmisarvonsa. Jumalan kuva on kuitenkin särkynyt syntiinlankeemuksessa, ja siksi yksikään ihminen ei täysin heijasta Jumalan kuvaa. Syntiinlankeemuksessa tapahtunutta Jumalan kuvan särkymistä soisi pidettävän esillä suomalaisessakin kirkollisessa keskustelussa. 

Jeesus on Jumalan täydellinen kuva ja inkarnaation perusteella todellinen ja täydellinen ihminen. Elettyään synnittömän elämän hän saattoi sovittaa langenneen ihmiskunnan. Jumalan Pyhä Henki muuttaa uskovat kohti Kristuksen kuvan kaltaisuutta, ja kerran Kristuksen toisessa tulemissa uskovien ruumiitkin muuttuvat ylösnousseen Kristuksen ruumiin kaltaisiksi. Julkilausumassa korostuu taas muuttuminen, transformaatio. Samoin korostuu myös kirkon merkitys: Kirkko on Jumalan uusi ihmiskunta, joka on muuttunut kantamaan Kristuksen kaltaisuutta. Jumala varustaa sovitetut ihmiset lahjoilla ja viroilla ja valtuuttaa heidät Jumalan valtakunnan lähettiläiksi. 

Julkilausumassa käsitellään pitkästi ajankohtaista kysymystä seksuaalisuudesta. Jumalan todetaan luoneen ihmisen seksuaaliseksi olennoksi, jolla on selvät miehen tai naisen ominaisuudet. Selvästi todetaan yhtä lailla sekä miehen että naisen olevan Jumalan kuva. Dokumentissa tehdään ero käsitteitten sex (biologinen sukupuoli) ja gender (psykologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen sukupuolikokemus) välillä, mutta hylätään ajatus, että ihminen voisi määrittää sukupuolikokemuksensa irrallaan biologisesta sukupuolestaan. Julkilausuma määrittelee avioliiton Jumalan säätämäksi yhden miehen ja yhden naisen liitoksi ja toteaa edelleen avioliiton olevan sukupuoliyhteyden ainoa sallittu konteksti. Dokumentti ottaa selvän kannan joidenkin kirkkojen päätöksiin hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitto: 

Pahoittelemme kaikkia kirkossa tehtyjä yrityksiä määritellä samaa sukupuolta olevien kumppanuudet raamatullisesti päteviksi avioliitoiksi. Suremme, että jotkut kristilliset kirkkokunnat ja paikallisseurakunnat ovat myöntyneet kulttuurin vaatimuksiin ja väittävät vihkivänsä tällaiset suhteet avioliitoiksi. 

Dokumentti listaa raamattuargumentit, jotka torjuvat samaa sukupuolta olevien seksisuhteet ja toteaa sellaisten olevan Jumalan tahdo vastaisia. Yhtä painokkaasti kuitenkin puhutaan myös anteeksiantamuksesta niille, jotka ovat ymmärtäen tai ymmärtämättään langenneet. Dokumentti tunnustaa todellisuuden, että kirkon piirissä on niitä, joilla seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu vain samaan sukupuoleen. Heitä — kuten heteroseksuaalejakin — kehotetaan vastustamaan kiusauksia. Julkilausumassa pyydetään anteeksi rakkauden puutetta homoseksuaaleja veljiä ja sisaria kohtaan ja kehotetaan kirkkoja ja niiden johtajia kohtaamaan nämä seurakuntalaiset sielunhoidollisesti:  

Kehotamme kristillisiä johtajia ja paikallisseurakuntia tunnistamaan yhteisöissämme ne uskovat, jotka kokevat seksuaalista vetovoimaa samaa sukupuolta olevia kohtaan ja tukemaan heitä heidän opetuslapseudessaan pastoraalisen hoidon avulla sekä kehittämällä terveitä rakkauden ja ystävyyden yhteisöjä. 

Dokumentti painottaa myös avioliiton merkitystä lasten saamiseksi ja valittaa, että seksuaalisen vapauden tavoittelu henkilökohtaisena ja sosiaalisena hyvänä on vähentänyt sukupuoliyhteyden lisääntymisnäkökulmaa, mikä on usein johtanut lasten arvostuksen vähenemiseen ja aborttien dramaattiseen maailmanlaajuiseen lisääntymiseen. Edelleen kristillisessä avioliitossa elämisen nähdään olevan myös kristillistä todistusta maailmassa. 

Vaikka julkilausuma näkee kristillisen avioliiton suuren merkityksen, se toteaa myös naimattomien olevan samoin kokonaisia persoonia, he voivat toteuttaa Jumalan tahtoa ja todistaa Kristuksesta. Itse asiassa sekä Jeesuksen että apostoli Paavalin esikuvat esittävät naimattomuuden jopa erityisenä mahdollisuutena palvella Jumalaa. 

Opetuslapseus 

Julkilausumassa iloitaan siitä, miten Lausanne-liikkeen työn kautta evankeliumi on tavoittanut ennen saavuttamattomia kansoja ja yhteisöjä ja saanut myös aikaan sosiaalista välittämistä siellä missä on epäoikeudenmukaisuutta, sortoa ja syrjintää. Kuitenkin tunnustetaan se, ettei opetuslapsena eläminen ole aina toteutunut, ja seurauksena on ollut taloudellisia ja seksuaalisia väärinkäytöksiä, vallankäyttöä, yrityksiä peitellä näitä vääryyksiä, sekä hengellistä vähäverisyyttä ja kypsymättömyyttä. Siksi julkilausuma painottaa, että opetuslapsena elämisen tulee olla sopusoinnussa evankeliumin kanssa. Lähetystyön tavoitteen on oltava opetuslasten tekeminen ja heidän opettamisensa elämään opetuslapsina noudattaen kaikkea, mitä Jeesus on opettanut. 

Tehtävämme varsinainen tavoite on niiden, jotka kuulevat ja uskovat hyvän uutisen, muuttaminen elämään opetuslapsina, jotka tottelevat kaikkea, mitä Herra opetti. 

Käsitellessään opetuslapseuttamista Soulin julkilausuma muistuttaa Tansanian Arushassa vuonna 2018 pidetyn KMN:n maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssin julkilausumaa Kutsu muuttavaan opetuslapseuteen. Arushan dokumentin painopiste on kuitenkin vahvasti kristittyjen roolissa muuttaa yhteiskunnallista vääryyttä, kun Soulin julkilausuma korostaa vahvemmin evankeliumin julistusta ristiinnaulitusta Kristuksesta. 

Julkilausuma määrittelee opetuslapsen oleva sellainen, jonka elämän evankeliumi on muuttanut. Muutos alkaa synnin katumisesta ja evankeliumin uskomisesta ja jatkuu vähitellen koko elämän ajan. Paikalliskirkoilla on elintärkeä rooli opetuslapsena kasvamisessa, kun ne hoitavat armonvälineitä. Tässä yhteydessä dokumentti mainitsee evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen sekä rukouksen ja ylistyksen vastauksenamme evankeliumiin. 

Puhuessaan lähetystyöntekijöiden ja -järjestöjen toiminnasta dokumentti korostaa paikalliskirkkojen merkitystä ja sitä, että lähetystyön toimijoiden tulee olla läheisessä yhteydessä paikalliskirkkoon. 

Kirkko rauhantekijänä 

Toinen ajankohtainen teema, johon Soulin julkilausuma ottaa kantaa, on maailman rauha tai sen puute. Kristuksen kansan tulisi olla tunnettu rauhan kansana, koska evankeliumi on sanoma rauhasta ihmisten, Jumalan ja ihmisten, ja myös kansojen välillä. Julkilausumassa kuitenkin myönnetään, ettei kirkko aina ole toiminut rauhan tuojana vaan jopa päinvastoin. 

Dokumentti nostaa esiin maat, joissa evankeliumin julistus on kielletty ja rukoillaan sen päivän koittavan, jolloin nuo maat lopettavat kristittyjen vainon. 

Julkilausumassa iloitaan esimerkeistä, joissa väkivallan sijaan on tullut sovinto ja harmonia, mm. Pohjois-Irlanti, Etelä-Afrikka, Ruanda ja Sri Lanka. Samalla osoitetaan syvä suru monista uusista konflikteista eri puolilla maailmaa, vaikkakin vain lähinnä Ukrainan ja Gazan tilanteet ovat ylittäneet uutiskynnyksen. Näiden kahden konfliktialueen ohella mainitaan Syyria, Myanmar, Sudan ja Etiopia. Eritysesti Soulin julkilausumassa mainitaan Korean niemimaan tilanne ja kutsutaan rukoukseen, että Pohjois-Korea voisi avautua perheiden yhdistymiseksi ja kirkkojen jälleenrakentamiseksi, ja että evankeliumia voitaisiin rohkeasti julistaa koko niemimaalla. 

Dokumentti tunnustaa epäonnistumisen, kun ollaan väkivallan edessä hiljaa ja siten unohdetaan kirkon profeetallinen tehtävä, suositaan nationalistisia pyrkimyksiä tai tuetaan konflikteja huonoin teologisin argumentein. Kaikkia kristittyjä kehotetaan tukemaan etenkin niitä, jotka kärsivät konfliktialueilla: 

Kehotamme kaikkia kristittyjä palvelemaan haavoittuvassa asemassa olevia sodan konteksteissa yhdistämällä resurssimme ja tukemalla konfliktialueiden lähellä sijaitsevien kirkkojen ja humanitaaristen järjestöjen avustustoimia. Sitoudumme myös toimimaan rauhantekijöinä tukemalla neuvotteluja, joiden tavoitteena on konfliktien lopettaminen, sekä vaatimalla oikeudenmukaisuutta ja hyvitystä väkivallan viattomille uhreille. 

Teknologia 

Kolmas ajankohtainen teema, johon Soulin julkilausuma ottaa kantaa, on teknologia ja varsinkin sen uudet ilmentymät. Teknologinen kehitys sinänsä nähdään hyvänä asiana. Kehittäessään teknologiaa ihminen ilmaisee luovuuttaan ja siten luotuisuuttaan. Synti kuitenkin voi vääristää myös teknologian kehityksen ja käytön. Siksi teknologia voi aiheuttaa paljon ongelmia ja ahdistusta ja synnyttää siten eettis-moraalisia ongelmia. Erityisesti julkilausumassa ongelmallisina teknologia-aloina mainitaan geeniteknologia, kloonaus, bioteknologia, mielen lataaminen, digitaalinen media, virtuaalinen todellisuus sekä tekoäly. 

Dokumentissa tunnistetaan ongelma, että monet varsinkin nuoret ovat addiktoituneita sosiaaliseen ja digitaaliseen mediaan, ja ne vaikuttavat merkittävästi heidän ajatusmaailmaansa ja arvoihinsa. Julkilausuma kehottaa kirkkoja hyödyntämään uusia teknologioita lähetystehtävän toteutuksessa ja olemaan vastuullisesti läsnä digitaalisissa ympäristöissä. 

Geeniteknologian sekä tekoälyn suhteen kristittyjä kehotetaan erityiseen varovaisuuteen: 

Kehotamme kristittyjä arvioimaan huolellisesti geeniteknologioita, jotka perustuvat ihmisen mahdollisuuksien lisäämiseen fyysisen ihmisen ja elämän rakennuspalikoiden muokkaamiseksi, ja jotka herättävät hyvin todellisia kysymyksiä niiden eettisestä käytöstä ja pitkäaikaisista vaikutuksista. 

Kun tekoälyn innovaatiot kiihtyvät, kehotamme kristittyjä, erityisesti niitä, jotka työskentelevät tällä alalla, osallistumaan sekä tämän teknologian kehittämiseen että käyttöön tavalla, joka kunnioittaa Luojaa ja ihmisen luotuisuutta edistämällä turvallisia, oikeudenmukaisia ja ihmisyyttä kunnioittavia sovelluksia. 

Arvioidessaan uusia teknologioita, niiden mahdollisuuksia ja vaaroja, Soulin julkilausuma puuttuu erittäin ajankohtaiseen aiheeseen, johon kirkkojen soisi paneutuvan kiireesti paljon nykyistä enemmän. 

Yhteenveto 

Soulin julkilausuma pitäytyy tiiviisti Lausanne-liikkeen aiemmassa traditiossa ja vahvistaa aiemmissa julkilausumissa esitetyt teologiset peruspilarit. Samalla se tekee rajankäyntiä joitakin ajankohtaisia ilmiöitä kohtaan. Menestysteologia ja jumalallista auktoriteettia vaativat julistajat torjutaan. Paikalliskirkon roolin korostaminen kritisoi liian yksilökeskeistä ja kirkosta erillistä uskon harjoittamista. Avioliittokysymyksessä julkilausuma pitäytyy ehdottomasti ja selvästi perinteiseen kantaan. Kirkon sotkeutuminen valtapolitiikkaan ja jopa väkivallan edistämiseen tuomitaan. 

Itse lähetystyöstä dokumentti puhuu lopulta varsin vähän. Lähetystyön tavoitteen todetaan olevan opetuslapseksi tekeminen ja opetuslapsena kasvattaminen. Monesti mainitaan muutos, ”transformaatio”, jonka evankeliumi saa aikaan. Lähetystehtävän toteutuksessa jokaisella kristityllä on tehtävänsä. Kristuksesta todistaminen toteutuu elämällä kristittynä arjessa ja olemalla siten ”Kristuksen tuoksu”, julistamalla evankeliumia sekä osoittamalla kristillistä rakkautta teoin. Myös kristillinen avioliitto mainitaan hyvänä todistuksena Kristuksesta. 

Saksalainen missiologi Peter Beyerhaus julkaisi 1975 kirjan Mission in urchristlicher und endgeschichtlicher Zeit (suom. Lähetys alkukristillisenä aikana ja lopun aikana, 1976), jossa hän toteaa kristillisen lähetystyön suurimman vaaran olevan pessimismi, kokemus siitä, että ovet sulkeutuvat eikä evankeliumi etene. Lausanne-liike, myös sen viimeisin kokoontuminen, ovat rohkaiseva esimerkki siitä, että vielä on paljon niitä, jotka uskovat evankeliumin voimaan. Soulin julkilausuma päättyy sanoihin: 

Palaamme palveluspaikkoihimme maailman joka kolkassa uudistuneella sitoutumisella rakastaa, kuten hän on rakastanut meitä, luopua itsekkäästä kunnianhimosta, työskennellä evankeliumin kumppanuudessa ja kasvaa päivittäin rukouksen täyttämässä riippuvuudessa hänen Hengestään ja hänen tahtonsa, tapojensa ja sanansa tuntemisessa. Jotta voisimme yhdellä äänellä julistaa sen Yhden erinomaisuutta, joka yksin on maailman toivo ja valo. Jotta voisimme yhdellä sydämellä osoittaa sen Yhden pyhyyttä ja rakkautta, joka antoi itsensä syntisten puolesta. Jotta me, Kirkko, voisimme yhdessä julistaa ja osoittaa Kristusta! 

Lopuksi 

Luterilaisena herätyskristittynä teologina minun on paljon helpompi liittyä Lausanne-liikkeen julkilausumiin huolimatta niiden ohuesta sakramenttiteologiasta, kuin LML:n strategioihin ja julistuksiin. Se on ikävää. 

Marginaalien lähetys vai lähetys marginaaliin?

Kirkkojen yhteistä ja kansainvälistä teologista työskentelyä lähetyksestä kutsutaan ekumeeniseksi missiologiaksi. Tälle keskustelulle on ominaista erilaisten käsitteiden muotoilu, joihin tiivistyy jotain oleellista siitä, mitä lähetyksestä nyt ajatellaan. Viime vuosikymmenten avainilmaisuja ovat olleet mm. missio Dei, trinitaarinen lähetys, holistinen lähetys, polysentrinen lähetys, transformaatio, marginaalien missio tai kontekstualisaatio. 

Erinomaisen välähdyksen muutoksesta saamme tarkastelemalla tuoreinta muotikäsitettä ”missio marginaaleista” (mission from the margins). Sen nosti esille Kirkkojen maailmanneuvosto asiakirjassa ”Yhdessä kohti elämää” (2013). Kuten julkaisusta Näkökulmia ekumeeniseen missiologiaan (2020) käy ilmi, on käsitteen tausta vapautuksen teologiassa, joka marxilaista filosofiaa hyödyntäen jakoi todellisuuden kahteen osaan, sorrettuihin ja sortajiin, ja tavoitteli yhteiskunnallista vallankumousta. Taustalla on myös samasta aatteellisesta juuresta ammentava postkoloniaalinen teoria, jossa valtaapitävien ja alistettujen suhde puretaan herättämällä alistettujen tietoisuus vieraudestaan ja heidät nostatetaan muutosagenteiksi, minkä seurauksena saadaan purettua nykyiset valta-asemat. Tuossa kahtia jaetussa todellisuudessa synti, sikäli kuin sellaista on, sopii kuvaamaan vain keskiössä olevia, valtaapitäviä ja rikkaita. Ulkopuolelle jäävät ovat syytön ja viaton osapuoli. Lähestymistapa on sosialistinen ja materialistinen, sillä ihmisarvoinen elämä ja vapaus sidotaan aineellisten varojen mahdollisimman tasaiseen jakautumiseen ihmisten kesken. Tässä paradigmassa juuri marginaaleilla on tieto ja viisaus Jumalan armotaloudesta. Siksi heitä tulee kuunnella. Marginaalien missio tarkoitta siis erilaisten syrjittyjen ryhmien tunnistamista ja tulkinnallisen etuoikeuden suomista heille. Siten puretaan syrjiviä ajattelun rakenteita ja saadaan valtaa pitävät sortajat syrjäytettyä. Vahvasti poliittinen ohjelma ilmaistaan hengellisellä ja kristillisellä käsitteistöllä. Modernin ekumeenisen missiologian avainkohta Raamatussa on Jeesuksen julistus pelastuksen ajan koittamisesta lainaten Jesajan sanoja hyvästä sanomasta köyhille, vankien vapautuksesta ja sorrettujen päästämisestä vapauteen (Luuk. 4:16–19). 

Marginaalien missio -käsitteessä ei siten ole kyse vain sen sanoittamisesta, millainen voima evankeliumissa on mullistaa yhteiskunta perusteellisesti, kuten apostoli Paavali sai huomata Efesossa (Ap. t. 19:18–30). Siellä evankeliumi valloitti ihmissydämet ja sai aikaan elämänmuutoksen, jonka tuloksena kaupungin talous romahti. Kyse ei liioin ole vain lähetyksen luonnehtimisesta käyttäen UT:n rikasta kieltä Jumalan Jeesuksessa tuomasta mullistavasta käänteestä, josta Marian ylistyslaulussa sanotaan (Luuk. 1:52–53): ”Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.”  Kyse on ennemminkin lähetyksen sekularisoimisesta. Uskonnollinen kieli ja toiminta välineellistetään keinoksi parantaa tämänpuoleinen maailma — sekä ihmiskunta että koko planeetta. 

Marginaalien missiota toteutetaan käytännössä vaikkapa niin, että maallistuneen ja arvoliberaalin maailman rikkaat kirkot rahoittavat etelän kirkkojen teologisen koulutuksen, joka opettaa heille näiden kirkkojen vallanpitäjien postmodernin tulkinnan kristinuskosta ja lähetyksestä. Tämän jälkeen samat kirkot kutsuvat kouluttamansa teologit eri areenoille kertomaan marginaalien puolestapuhujina, mitä ovat ne uudet käsitykset lähetyksestä, maailmasta ja Jumalasta, jotka meidän tulee omaksua. Ne etelän kirkot, jotka pitävät kiinni Raamatun inspiraatiosta ja arvovallasta, Jeesuksen ainutlaatuisuudesta tai kristillisestä etiikasta, pääsevät heikosti estradille. Marginaalien mission paradigmassa he edistävät sortoa tukemalla vanhojen totuuksien valtaa. 

Mitä lähetyskäsityksen muutoksesta seuraa? Arvioni on, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko vaatii virallisilta lähetysjärjestöiltään yhä vahvempaa sitoutumista uuteen lähetyskäsitykseen sekä teologiassa että toiminnassa. Yksi askel on holistisen lähetyksen painottaminen, jossa lähetyksen tämänpuoleinen näkökulma on asetettava yhtä tärkeäksi kuin perinteinen tuonpuoleisesta muistuttava lähetys. Seuraavaksi vedotaan yleiseen mielipiteeseen ja yhteiskunnan arvomaailman muutokseen. Niillä mitattuna sekularisoitua lähetystä tulee suosia klassisen kustannuksella. Kirkon eksklusiivinen pelastusoppi relativoidaan vaikkapa puhumalla siitä, ettemme saa asettaa rajoja Jumalan toiminnalle. Etenemme kohti kirkkoa, joka teoriassa tunnustaa Kristuksen sovitustyön ainutlaatuisuuden, mutta monin käytännön ratkaisuin julistaa maailma- ja ihmiskeskeistä pelastusoppia. Marginaalien missio marginalisoi sekä mission että Kristuksen. 

Vesa Ollilainen,  

päätoimittaja, pastori, TT 

Lausannen liike 50 vuotta — syntyvaiheista vuoden 1974 kongressiin: ”Saakoon maa kuulla Hänen äänensä”

Timo Vasko

Kirjoittaja on missiologian dosentti Helsingin yliopistossa.

Tässä lyhyessä artikkelissa valaisen Lausannen liikkeen muutamia vaiheita ainoastaan vuoteen 1974 asti. Uudempaan historiaan, jota ei tässä artikkelissa käsitellä, kuuluvat vaikkapa Pattaya Consultation 1980, Lausanne II 1989 Manila, Lausanne Forum 2004 Pattaya, WEA-MC 2008 Pattaja, Lausanne III 2010 Cape Town ja Lausanne IV 2024 Seoul.[1]

Lausannen liikkeen syntyyn johtaneita tekijöitä

Nykyisellä nimellä tunnettu merkittävä toimija World Evangelical Alliance (WEA)[2] antaa keskeisen historiallisen kehyksen Lausannen liikkeen syntyyn, siksi siitä aluksi lyhyt tarkastelu. WEA, aiemmalta nimeltään World Evangelical Fellowship (WEF) on peräisin Englannista. Se muodostui alun perin Lontoossa 1846. Siitä tuli osa maailmanlaajaa Evankelista allianssia 1912. Vuosina 1966–1970 WEF otti tavoitteen “Spiritual Unity in Action”. Se johti organisaatiossa myös monien edelleen merkittävien kansainvälisten komissioiden muodostamiseen, joita ovat Theological Commission, Missions Commission, Communications Commission, Commission on Women’s Concerns, Religious Liberties Commission, Youth Commission, Commission on Church Renewal, International Council for Evangelical Theological Education ja International Relief and Development Alliance. WEF otti myös aktiivisen roolin johtajakoulutukseen etenkin kehitysmaissa.[3]

Kun Lausannessa vuonna 1974 järjestettiin kansainvälinen kongressi maailman evankelioimiseksi WEF pyysi, ettei uutta organisaatiota perustettaisi, koska WEF halusi seurata Lausannen kongressin visiota. Pyyntö ei tuottanut tulosta. Lausannen liike perustettiin, mutta siitä lähtien WEF työskenteli läheisessä yhteistyössä tämän uuden organisaation, The Lausanne Committee for World Evangelization, kanssa. WEF:n tavoitteena oli, että evankelinen allianssi perustetaan joka maahan ja että ne linkittyvät vastaavien muiden WEF:n yhteisöjen kanssa. Tällainen laajentumisvisio oli esillä sekä jo perustamiskokouksessa vuonna 1846 että uudistettuna vuonna 1951. Päämääränä on ollut auttaa Kristuksen kirkkoa saavuttamaan koko maailma Jeesukselle Kristukselle.[4]

Lausannen liikkeen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä on mainittava osaltaan myös 1960-luvulla ekumeenisesti suuntautuneiden (ecumenicals) ja evankelisesti suuntautuneiden (evangelicals) kristittyjen välille muodostunut konfliktitilanne. Evankelisten kritiikin kohteena olivat tuolloin mm. Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) kokouksissa esitetyt näkemykset kristittyjen ja kirkkojen yhteiskunnallisesta ja poliittisesta vastuusta. Kritiikin mukaan evankeliumi ja kristillinen sanoma jäi taka-alalle ja uskontojenvälisen dialogin merkitys painottui liikaa.[5] Esimerkiksi KMN:n Upsalan yleiskokouksen 1968 herättämä keskustelu “uudesta ihmisestä” ja “humanisaatiosta” johti siihen, että konservatiiviset kristityt puhuivat lähetystyön kriisistä ja tuottivat tahollaan Frankfurtin julkilausuman (1970).[6]

Lausannen liike käynnistyy

Läpi historiansa Lausannen liike on ollut liikkeellepanija uusille kumppanuuksille ja strategisille alliansseille samanmielisten lähetystyötä tekevien kristittyjen kesken. Keskeistä on rukoilla, suunnitella ja työskennellä yhdessä globaalissa evankelioimisessa. Liikkeen vähälukuiseen henkilöstöön kuuluu lähinnä avustajia. Komitean puheenjohtajat ovat vapaaehtoisia. Rakenteet ovat yksinkertaiset ja yhteydet ulottuvat n. 200 maahan. Lausannen liike ei pyri tekemään nimeä itselleen, vaan palvelemaan Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.[7]

Lausannen liikkeen keskeinen ja yhdistävä henkilö on monien toimijoiden joukossa ollut amerikkalainen baptistievankelista Billy Graham (1918–2018).[8] Hänen kansainvälisen toimintansa tavoite alusta asti oli yhdistää kaikki evankeliset (evangelical) kristityt yhteisen tehtävän toteuttamiseen. Tehtävänä oli ja on WEA:n tavoin maailman evankelioiminen.[9] Grahamin toimintaa varten perustettiin vuonna 1950 The Billy Graham Evangelistic Association. Berliinissä vuonna 1966 järjestettiin Evankelioinnin maailmankongressi, The World Congress on Evangelism. Evankeliselle protestanttiselle maailmanlaajalle liikkeelle suunnattu hanke toteutettiin yhteistyössä The Billy Graham Evangelistic Association ja amerikkalaisen Christianity Today -aikakauslehden kanssa. Graham oli kongressin kunniapuheenjohtaja. Teemana oli “One Race, One Gospel, One Task”. Osallistujia oli noin 1200 noin 100 maasta.[10]

Berliinissä vuonna 1966 järjestettyä kongressia seurasi pian muita: Singaporessa 1968,[11] Minneapolisissa ja Bogotássa 1969 ja Australiassa 1971. Graham tuli näiden kokousten jälkeen johtopäätökseen, että tarvitaan lisää suurempia ja monipuolisia kongresseja, joissa luodaan uudella tavalla puitteet kristilliselle lähetystyölle maailmassa. Tällöin tulisi ottaa uudella tavalla voimakkaasti huomioon maailman sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen todellisuus. Hän käsitti, että maailmanlaajan Kristuksen kirkon on levitettävä evankeliumia nykymaailmaan ja toimittava ymmärtäen niitä aatteita ja arvoja, jotka vaikuttavat nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Graham jakoi ajatuksiaan kaikista maanosista kotoisin olleiden kaikkiaan sadan kristityn johtajan kanssa. Nämä vahvistivat tarpeen toimia Grahamin esittämällä tavalla. Seuraava kokous vuonna 1974 tulisi palvelemaan tätä visiota.[12]

LAUSANNE I 1974

Billy Graham ja Lausanne I

Kansainvälinen kongressi maailman evankelioimiseksi järjestettiin Lausannessa 16.–25.7.1974. Sen teemana oli ”Saakoon maa kuulla Hänen äänensä” (Let the Earth Hear His Voice). Billy Graham toimi kongressin kokoonkutsujana. Hän painotti toiveenaan ja rukouksenaan, että kongressi vie ajatukset teologisesti, ei poliittisesti tai sosiologisesti, siihen visioon ja niihin käsitteisiin, joita jo tällä vuosisadalla suurissa konferensseissa oli esitetty. Tämä kongressi halusi keskittyä maailman evankelioimiseen. Kongressin kutsumuksena oli erityinen sektori kirkon vastuualueesta: evankeliumin levittäminen (evangelism). Grahamin mukaan evankelioiminen on ainoa tehtävä, joka kristityt on määrätty toteuttamaan yhdessä. Tämä on evankelisten kristittyjen (evangelicals) konferenssi. Se yhtenä joukkona (body) kutsuu osallistujia kuuliaisiksi Jumalalle ja kohtaamaan maailman ja toteuttamaan yhtä tehtävää. Kongressi haluaa kutsua osallistujia uudelleen painottamaan niitä raamatullisia käsitteitä, jotka evankeliumin levittämisen kannalta ovat oleellisia. Näihin Grahamin mukaan kuuluu neljä keskeistä asiaa: Ensiksi: sitoutuminen Raamatun arvovaltaan.Toiseksi: ihminen on kadotuksen tilassa ollessaan erossa Jeesuksesta Kristuksesta. Kolmanneksi: pelastus on yksin Jeesuksessa Kristuksessa. Neljänneksi: kristillisen todistuksen täytyy tapahtua sanoin ja teoin.[13]

Kongressin osallistujia ja vieraita oli noin 2400 yli 150 maasta. Kongressin 10 päivän ohjelmassa oli keskusteluja, tapaamisia, hartaushetkiä ja rukousta. Osallistujat oli valittu monipuolisesti niin, että otettiin huomioon kansallisuus, etninen tausta, ikä, ammatti ja kirkkokunta. Puhujina oli arvostettuja kristittyjä ajattelijoita, kuten Samuel Escobar, Francis Schaeffer, Carl Henry ja John Stott.[14] Lausannen kokoukseen Neuvostoliitto eväsi viisumit neuvostoliittolaisilta, joten heitä ei kokoukseen osallistunut.[15] Esimerkiksi Ralph Winter toi esitelmässään julkisuuteen termin unreached people groups. Sitä on missiologiassa pidetty historian jäävänä merkittävänä tapahtumana. Winter vastusti joidenkin suosimaa ajatusta moratoriumista lähetystyössä. Winter tähdensi, että silloin tuhannet kansanryhmät jäisivät ilman yhtäkään kristittyä eikä niillä olisi pääsyä Raamatun ääreen omalla kielellään. Tästä syystä kulttuurit ylittävän evankelioimisen täytyy olla kirkon ensisijainen tehtävä.[16]

Lausannen julistus — The Lausanne Covenant

Tärkein tulos Lausannessa vuonna 1974 oli Lausannen julistuksen, The Lausanne Covenant,  aikaansaaminen. [17] John Stott toimi julistuksen valmistelukomitean puheenjohtajana ja oli yksi koko Lausannen liikkeen keskeistä taustahahmoista. Julistuksen piti olla sitoutuminen Jumalan kanssa, julkinen ja sopimus toisen kanssa. Se on osoittautunut olevan yksi modernin ajan kirkkohistorian laajimmin käytetyistä dokumenteista. Lausannen julistus on auttanut määrittelemään evankelista teologiaa ja käytäntöä ja valmistanut tietä monille uusille kumppanuuksille ja alliansseille. Kongressin viimeisenä päivänä sen allekirjoittivat julkisesti yhdessä Billy Graham ja anglikaanipiispa Jack Dain (Sidney, Australia). Sen jälkeen tuhannet uskovat ovat allekirjoittaneet sen ja se palvelee jatkuvasti perustana yhteydelle ja kutsulle maailmanlaajaan evankelioimiseen.[18] Vuodesta 1974 alkaen Lausannen liike on keskittynyt koko maailman evankelioimiseen lähetystyötä koskevalla julkilausumalla:”Koko Kirkko vie koko Evankeliumin koko Maailmalle” ”The whole Church taking the whole Gospel to the whole World”.[19]

Lausannen julistuksen[20] johdannossa kiteytetään yhteinen näky:

Me Jeesuksen Kristuksen seurakunnan jäsenet, kansainvälisen Evankelioimisen maailmankongressin osanottajat Lausannessa yli 150 kansakunnasta, ylistämme Jumalaa hänen suuresta pelastusteostaan ja riemuitsemme yhteydestä, joka meillä on häneen ja toinen toiseemme. Olemme syvästi liikuttuneet siitä, mitä Jumala tekee ajassamme, epäonnistumisemme ajavat meitä parannukseen ja evankelioimistehtävän keskeneräisyys on meille haaste. Me uskomme, että evankeliumi on Jumalan hyvä sanoma koko maailmalle. Hänen armonsa avulla olemme päättäneet totella Kristuksen käskyä julistaa tuota sanomaa koko ihmiskunnalle ja tehdä jokaisesta kansasta hänen opetuslapsiaan. Siksi haluamme vahvistaa sen, mitä uskomme ja mitä olemme päättäneet ja tehdä julistuksemme tiettäväksi.[21]

Lausannen liikkeen nimi täsmentyy

Kongressin suuri enemmistö piti tärkeänä asettaa jatkokomitea, joka sitten kokoontui tammikuussa 1975 Mexico Cityssä. Ryhmän puheenjohtajana toimi australialaispiispa Jack Dain. Muutamat jäsenet painottivat pitäytymistä vain evankeliointiin. Toiset suosivat laajempaa, kokonaisvaltaista toimintaa. Komitea sopi yhdistetyksi tehtäväksi “edistää kirkon kokonaisvaltaista raamatullista missiota, tunnustaa, että tässä uhrautuvassa palvelutehtävässä evankelioiminen on ensisijaista ja että erityinen huolemme täytyy kohdistua maailman [tuolloin n. 4 mrd ihmistä] vielä tavoittamattomiin kansoihin.” Tämän tehtävän jatkuminen edelleen luonnehtii Lausannen liikettä. Komitea kutsui ghanalaisen Gottfried Ose-Mensahin ensimmäiseksi pääsihteerikseen ja tarkisti nimekseen The Lausanne Committee for World Evangelization. Siinä yhdistyivät Lausannen julistus ja Billy Grahamin ensin kuuluttama “Lausannen henki”, johon kuuluvat rukous, työskentely, kumppanuus ja toivo, tämä kaikki nöyryyden hengessä. Komitean ensimmäisen puheenjohtaja Leighton Fordin mukaan “Lausannen hengessä oli kysymys uudesta ja tärkeästä sitoutumisesta maailman evankelioimiseen sen kaikissa ulottuvuuksissa, uudesta yhteistyöasenteesta tehtävään, ja uudesta kulttuurisesta herkkyydestä maailmaa kohtaan, johon meidät on kutsuttu.” Kun komitea kokoontui seuraavana vuonna Atlantassa, sen määritelty tehtävä oli nyt neliosainen: esirukous, teologia, strategia ja kommunikaatio. Niitä kutakin varten asetettiin työryhmä ja niistä tuli pysyviä.[22]

Evankelioiminen ja sosiaalinen vastuu

Sosiaalinen vastuu oli varsin marginaalisessa asemassa Lausannessa 1974, vaikka sitä pidettiin Jumalan käskynä. Kokouksessa kuultiin joitakin sosiaalieettistä vastuuta käsitelleitä esitelmiä, mutta ensisijaisena pidettiin silti evankeliointia. Evankelioiminen ja sosiaalinen vastuu nähtiin kirkon kahtena erillisen ja peräkkäisenä tehtäväalueena, joista evankelioiminen on ensisijaista. Evankelioimista seuraa sitten sosiaalinen vastuu. Painotus on siinä, ettei evankelioimista kuitenkaan pidä tapahtua sosiaalisen palvelun kautta eikä sosiaalista palvelua pidä käyttää evankelioimisen välineenä. Sosiaalisen palvelun käsitettiin kuitenkin kuuluvan kristillisen todistuksen osaksi.[23] Etelä-amerikkalaiset Samuel Escobar ja René Padilla olivat merkittäviä sosiaalisen vastuun esillä pitäjiä. Julistukseen otettiin mukaan sosiaalisen vastuun teemoja. Etenkin näitä olivat julistuksen kohdat 5, 6, 9 ja 13.[24] Kokouksen aikana muodostui kuitenkin myös spontaani “radikaalin opetuslapseuden ryhmä”, jonka oma julkilausuma painotti evankeliumin holistisuutta ja integriteettiä. Eteläamerikkalainen René Padilla oli siinä yksi keskeisimmistä vaikuttajista. Ryhmän julistus osoitti, että jo 1970-luvulla joillakin Lausannen liikkeeseen kuuluvilla oli selvästi voimakas tarve torjua evankelioimisen ja sosiaalisen vastuun erottaminen toisistaan. Ryhmän näkemykset eivät kuitenkaan edustaneet kokouksen enemmistön käsityksiä. [25]

Lähteet ja kirjallisuus

Alford, Deann

2001              “Evangelicals Tackle Social Issues at 11th WEF General Assembly”. EMQ October 2001, 512–514.

Berliini

1966              https://archives.wheaton.edu/repositories/4/archival_objects/110936

One Race, One Gospel, One Task. Volume II, World Congress on Evangelism, Berlin 1966. Official Reference Volumes.

Billy Graham

Juhlista tohtori Billy Grahamin elämää ja jatka hänen perintöään – Wheaton Billy Graham

https://www2.wheaton.edu/bgc/archives/Search/?_gl=1*1wld7co*_ga*Njc5NjI4OTA0LjE3MDgxMDQ4MTU.*_ga_GY22CS62ZJ*MTcwODEwOTU3MC4xLjEuMTcwODEwOTYxNS4xNS4wLjA.
https://memorial.billygraham.org/ministry-timeline

Frankfurtin julkilausuma suomeksi

1970              Kirkkomme Lähetys Vår kyrkas mission 2, 1970, 20–24. https://home.snu.edu/~HCULBERT/frankfurt.pdf

Graham, Billy (William Franklin Graham jr.)

1978              Pyhän Hengen lahja (The Holy Spirit). Lohja: Karas-Sana.

Green Michael

1970              Evangelism in the Early Church. U.K.: Hodder & Stoughton.

2003              Evangelism in the Early Church. Revised edition. Cambridge: Kingsway. Grand Rapids: William B. Eerdmans.

Hellén, Susanna

1990              Sosiaalinen vastuu Lausannen liikkeessä Lausannen, Grand Rapidsin ja Manilan kokousten valossa. Kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Teologinen tiedekunta. Painamaton.

Hovard, David M.

2000              “World Evangelical Fellowship (WEF)”. Evangelical Dictionary of World Missions. Ed. by A. Scott Moreau, Harold Netland and Charles Van Engen. Grand Rapids: Paternoster & Baker Books, 1027–1028.

Kallinen, Vesa

2009              “Nykyjumalanpalveluksen harhapolkuja: Onko leipää vielä tarjolla?” Kristitty. Helsingin Saalem-seurakunnan julkaisu 3, 2009, 6–7.

Lausannen liike, Lausanne Movement

Miksi Lausanne? – Lausannen liike

https://lausanne.org/?sfid=27242&_sf_s=Berlin+1966&sf_paged=14
https://lausanne.org/our-legacy
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=The+Lausanne+Committee+for+World+Evangelization

Tietoja kohteesta Lausanne – Lausanne movement

http://www.lausanne.org/en/gatherings.html

Lausanne-liikkeen John Stott kuollut

2011              (KA)/ Sana 4.8.2011.

Malk, Per-Olof

1989              “Lausanne-liike on tärkeiden valintojen edessä”. Menkää siis, 8.8.1989.

Mäkelä, Matti

1999              Mission According to John R.W. Stott: A Study with Special Reference to the Ecumenicals and Evangelicals. Åbo: Åbo Akademi University Press. Diss.

Näsänen, Tuula

1987              The Process of Sanctification: John R.W. Stottin pyhityskäsitys. Dogmatiikan pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Teologinen tiedekunta. Painamaton.

One Race, One Gospel, One Task

1966              World Congress on Evangelism – Berlin 1966: Official Reference Volumes: Papers and Reports. Ed. by Carl F.H. Henry and W. Stanley Mooneyham.

Pokki, Timo

1987              “The Spirit-Filled Life”: Billy Grahamin käsitys pyhityksestä. Dogmatiikan pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Teologinen tiedekunta. Painamaton.

1996              Voitollinen antautuminen: Billy Grahamin käsitys kääntymyksestä ja pyhityksestä. Dogmatiikan lisensiaatintutkimus. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Teologinen tiedekunta. Painamaton.

1999              America’s Preacher and His Message: Billy Graham’s View of Conversion and Sanctification. Lanham & New York & Oxford: University Press of America. Diss.

2005              Uskon empirismi: Evankelikaalisen soteriologian teologianhistoriallinen tausta ja muotoutuminen. STKSJ 247. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.

Usko ja Suomi 2008: Elonleikkuun aika

2008              Toim. Heikki Lassila, Pekka Sahimaa ja Heikki Tyrni. Helsinki: Seurakunnan kasvu – DAWN Finland.

World Evangelical Alliance

http://www.worldea.org/

[1] Artikkelin kirjoittaja Timo Vasko on missiologian dosentti ja osallistunut kutsuttuna asiantuntijana lähetyskomission WEA-MC konferenssiin 2008 (Pattaya) ja Lausanne III 2010 (Cape Town) kongressiin.

[2] WEF otti uudeksi nimekseen WEA 2001. Alford 2001, 512–514.

[3] WEA:n merkittävät historian vaiheetja nimien muutokset 1846–1951. Pyrkimyksenä on alusta asti ollut yhdistää kristittyjä eri puolilta maailmaa todelliseen vuorovaikutukseen keskenään. Tavoitteena on yhdessä puolustaa evankeliumia monenlaisia hyökkäyksiä vastaan ja edistää sen levittämistä siitä osattomille. Ks. Hovard 2000, 1027–1028.

[4] Hovard 2000, 1028.

[5] Lausannen liikkeen taustahistoriasta ks. esim. Hellén 1990, 11–21.

[6] https://home.snu.edu/~HCULBERT/frankfurt.pdf ; ks. myös “Frankfurtin julkilausuma suomeksi” 1970.

[7] Kokonaisesitys: Lausannen liikkeen kokoukset 1966–2012 ks. http://www.lausanne.org/en/gatherings.html ; http://www.lausanne.org/en/about.

[8] William Franklin Graham Jr., tunnettu nimellä Billy Graham, syntyi nelilapsisen perheen esikoisena 7.11.1918 Charlotten kaupungissa, Pohjois-Carolinassa, USA.ssa. perhe kuului kirkkoon nimeltä The Associate Reformed Presbyterian Church ja Billy kastettiin sen jäseneksi. Vuonna 1938 hänet kastettiin uudelleen hänen liittyessään Etelän baptistehin ja tällöin alkoi jäsenyys yhteisössä The Southern Baptist Convention. BA tutkinnon hän suoritti Wheaton Collegessa, Wheaton, Illinois. Lähemmin Grahamin elämänkerrasta ks. esim. Juhlista tohtori Billy Grahamin elämää ja jatka hänen perintöään – Wheaton Billy Graham ; https://memorial.billygraham.org/ministry-timeline/ ;

Grahamin tuotannosta suomeksi ks. esim. Graham 1978. Grahamin pyhityskäsityksestä ks. Pokki 1987. Grahamin kääntymys- ja pyhityskäsityksestä ks. Pokki 1996; Pokki 1999. (Diss.). Evankelikaalisen soteriologian teologianhistoriallinen tausta ja muotoutuminen ks. Pokki 2005.Vuonna 2010 Graham jäi eläkkeelle ja kuoli 21.2. 2018.

[9] “… to ‘unite all evangelicals in the common task of the total evangelization of the world’”. About the Lausanne Movement: http://www.lausanne.org/en/about. Graham mainitsee itseään evankelistana vahvistaneen teoksen, ks. Green 1970 (2003).

[10] Berliini 1966: Konferenssijulkaisu One Race, One Gospel, One Task 1966 ; https://archives.wheaton.edu/repositories/4/archival_objects/110936

[11] https://archives.wheaton.edu/repositories/4/resources/275

[12] https://lausanne.org/our-legacy

[13] Lausannen kokouksesta kokonaisuutena ks. esim. Hellén 1990, 22–45; Miksi Lausanne? – Lausannen liike ;

https://lausanne.org/our-legacy ; Hait – Sivu 14/14 – Lausannen liike

[14] John R.W. Stott,(1921-2011), anglikaanipappi ja kirjailija, oli yksi Lausannen liikkeen pääarkkitehdeistä ja myös Lausannen julistuksen 1974 pääsuunnittelija. Malk 1989. Stott tapasi Billy Grahamin vuonna 1946, molemmat toimivat tahoillaan julistajina kuusi vuosikymmentä. Ks. “Lausanne-liikkeen John Stott kuollut”. 2011. John R.W. Stottin pyhityskäsityksestä ks. Näsänen 1987. Stottin käsitys missiosta, ekumeenisuudesta ja evankelisuudesta (evangelical), ks. Mäkelä 1999. Lausanne 1974 pidetyt puheet ks. Hait – Sivu 14/14 – Lausannen liike

[15] Hellén 1990, 54.

[16] Lausanne I 1974 dokumentit ; https://en.wikipedia.org/wiki/Ralph_D._Winter#cite_note-TIME-2

[17] http://www.lausanne.org/en/documents/lausanne-covenant.html ; Lausannen Julistus – Lausanne Movement ; Lausannen liitto – Lausannen liike

[18] Kts. myös Melhus 1989.

[19] http://www.lausanne.org/en/gatherings.html

[20] Lausannen Julistus 1974, The Lausanne Covenant 1974: http://www.lausanne.org/en/documents/lausanne-covenant.html http://www.suomenevankelinenallianssi.fi/mika_on_sea/lausannen_julistus/?session=17519367

[21] http://www.suomenevankelinenallianssi.fi/mika_on_sea/lausannen_julistus/?session=17519367

[22] https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=The+Lausanne+Committee+for+World+Evangelization

[23] Sosiaalinen vastuu Lausannen liikkeessä Lausannen, Grand Rapidsin ja Manilan kokousten valossa ks. Hellén 1990, 38–39;76.

[24] Hellén 1990, 40–44. Taustalla on tarve jatkuvasti ottava huomioon KMN:n ekumeenisen liikkeen teologianmuodostus ja sen aiheuttamana reaktio Lausannen liikkeen puolella ja myös päinvastoin. Tässä artikkelissa ei kuitenkaan paneuduta KMN:n puitteissa tuotettuihin aineistoihin ja niiden johdosta käytyihin keskusteluihin.

[25] Hellén 1990, 39–40.