Ville Auvinen 

Kirjoittaja on TT ja Sleyn lähetysjohtaja. 

Lausanne-liike on lähinnä evankelikaalisten kirkkojen maailman evankeliointiin keskittynyt lähetysliike. Se perustettiin 1974, kun ensimmäinen kongressi pidettiin Lausannessa, Sveitsissä. Siihen osallistui 2 700 kirkon johtajaa yli 150 maasta. Kongressin tavoite oli vahvistaa yhteistä näkyä siitä, että — kuten Lausanne-liikkeen slogan kuuluu — koko kirkon tulee viedä koko evankeliumi koko maailmaan. 

Liikkeen synnyn keskeisiä henkilöitä olivat mm. amerikkalaisevankelista Billy Graham ja brittiteologi John Stott. Heidän panoksensa oli ratkaiseva liikkeen alkuvaiheissa ja sen perusperiaatteiden muotoilussa. 

Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen Lausanne-liike on kokoontunut kolmasti maailmanlaajoihin kongresseihin. Vuoden 1989 kokoontuminen pidettiin Filippiinien Manilassa, jonne kokoontui 4300 osallistujaa 173 maasta. Kokouksessa julkaistiin Manilan manifesti. Vuonna 2010 Lausanne-liike kokoontui Etelä-Afrikan Kapkaupungissa, jossa laadittiin Kapkaupungin sitoumus. Kongressiin osallistui 4000 vierasta 198 maasta. Viime vuonna (2024) Lausanne-konferenssi pidettiin Etelä-Korean Incheonissa, jossa julkaistiin liikkeen viimeisin teologinen asiakirja, Soulin julkilausuma. 

Suomessa Lausanne-liikettä edustaa Suomen Evankelinen Allianssi, jolla on 31 yhteisöjäsentä. Osa niistä on kristillisiä järjestöjä, osa kirkkoja. Mm. Kansan Raamattuseura, Suomen evankelis-luterilainen Kansanlähetys, SROS sekä OPKO ovat SEA:n jäseniä. 

Soulin julkilausuma 

Vaikka Lausanne-liike on etenkin evankeliointi- ja lähetysliike, ovat sen julkilausumat laajempia teologisia ja globaaleihin kysymyksiin kantaa ottavia dokumentteja, niin myös Soulin julkilausuma. Liikkeen julkilausumat ovat johdonmukaisia lähinnä evankelikaalisen teologian esityksiä. Niiden johdonmukaisuus korostuu entisestään, kun niitä vertaa vaikkapa Kirkkojen Maailmanneuvoston Etelä-Korean Busanissa 2013 julkaisemaan lähetysasiakirjaan. Busan asiakirja näyttäytyy teologisesti sekavana kompromissina, johon kovin erilaisia teologioita edustavat tahot ovat saaneet jotain omaansa. 

Soulin julkilausuma on 31 sivun dokumentti, joka pitkälti toistaa edellisten — etenkin Kapkaupungin sitoumuksen — näkemyksiä. Julkilausuman alussa toistetaan Lausanne-liikkeen alkuperäisslogan: ”Koko kirkon tulee viedä koko evankeliumi koko maailmaan”, ja vähän myöhemmin todetaan: 

Viidenkymmenen vuoden ajan Lausannen liikettä ovat ohjanneet Lausannen sitoumus (1974), Manilan manifesti (1989) ja Kapkaupungin sitoumus (2010). Neljännen Lausannen kongressin Soulin julkilausuma vahvistaa täysin nämä aiemmat kongressiasiakirjat ja rakentaa niiden lujalle perustalle uudistamalla sitoutumisemme evankeliumin keskeisyyteen (osa I) ja uskolliseen Raamatun lukemiseen (osa II). 

Neljän keskeisen dokumentin vertailu kertoo, miten Lausanne-liike on säilyttänyt sekä alun lähetysintonsa että teologisen linjakkuutensa. Julkilausuman johdannossa todetaan maailman evankelioinnin olevan yhä tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Samoin tunnustetaan, etteivät kirkot ole kyllin hyvin huolehtineet pastoraalisesta tehtävästään, uusien kristittyjen opettamisesta ja rohkaisemisesta radikaaliin opetuslapseuteen. Julkilausuman yksi painopiste onkin opetuslapseuden ja jokaisen kristityn todistustehtävän korostus. 

Evankeliumi 

Soulin julkilausuman ensimmäinen luku määrittelee, mitä on evankeliumi. Evankeliumi ymmärretään ensi sijassa narratologisesti. Evankeliumi ei niinkään ole teologinen rakennelma, vaan kertomus Jumalan teoista historiassa. Kertomus ei silti jää vain historiaan, vaan tulemme siitä osallisiksi uskon kautta, ja tuo kertomus muuttaa niitä, jotka uskovat sen. Evankeliumi saa heissä aikaan rakkauden, oikeudenmukaisuuden, anteeksiannon ja sovinnon toteuttamista. Julkilausumassa toistuu usein sana ”muutos” (transformation), jonka tulisi toteutua Jeesuksen opetuslapsissa. Tähän termiin palataan jatkossa usein. 

Raamattu 

Evankeliumin ohella toinen Lausanne-liikkeen peruspilari on sitoutuminen Raamattuun Jumalan sanana. Julkilausuman toinen luku alkaa: 

Lausanne-liikkeen peruspilari sen perustamisesta lähtien on ollut horjumaton sitoutuminen Raamattuun Jumalan auktoritatiivisena sanana, ainoana uskon ja käytännön sääntönä kirkolle, sen tehtävälle ja kristilliselle elämälle. 

Dokumentti ohjaa lukemaan Raamatun tekstejä tavalla, joka huomioi niiden historiallisen, kirjallisen ja kanonisen kontekstin. Niitä on luettava Pyhän Hengen valaisemana ja kirkon tulkintaperinteen ohjaamana. Julkilausuma toteaa Raamatun olevan kirjoitettua Jumalan sanaa, jota ovat kuitenkin kirjoittaneet eri ihmiset, ja joka sisältää useita eri kirjallisuuslajeja. Raamatun keskus on Jeesus, hänen opetuksensa ja pelastustyönsä, ja siksi koko Raamattua on tulkittava tästä evankeliumista käsin. Pyhä Henki muuttaa sitä, joka lukee Raamattua ja uskoo sen välittämän evankeliumin. Erityisesti korostuu kirkon rooli Raamatun lukemisen kontekstina, ja jokaisen paikalliskirkon kulttuurikonteksti on vielä huomioitava Raamatun tulkinnassa. 

Jokainen paikalliskirkko edustaa koko Kirkkoa lukemalla Raamattua uskollisesti omassa kontekstissaan ja sitä varten, ja tuo esiin oman kulttuurinsa erityisiä näkemyksiä, jotka hyödyttävät koko Kirkkoa. 

Kirkko 

Verrattuna Lausanne-liikkeen aiempiin julkilausumiin, Soulin julkilausumassa korostuu kirkon merkitys uskon toteuttamisen kontekstina. Kolmannen luvun esipuhe toteaa: 

Tiedostamme sen, että oppi kirkosta on saanut vain vähän huomiota näinä poikkeuksellisen kristillisen laajentumisen vuosikymmeninä maailmassa, ja on vain vähän yksimielisyyttä siitä, mikä kirkko on ja mikä on sen merkitys kristityn elämälle ja maailmallemme. 

Dokumentti määrittelee kirkon apostolisen uskontunnustuksen (”pyhien yhteys”) ja Nikean-Konstantinopolin (”yksi, pyhä, yhteinen (katolinen), apostolinen”) termein. Kirkko ei ole ihmisten luomus vaan Jumalan lahja. Kirkon merkityksen korostus lienee rajanvetoa vääränlaisen yksilökeskeisen kristillisyyden suuntaan. 

Vaikka meidät pelastetaan yksilöinä, emme pelastu yksin, vaan yhdessä toistemme kanssa. Jeesuksen opetuslapsina Henki liittää meidät Kristukseen hänen ruumiinsa jäseninä, uskon kautta hänen vuodatettuun vereensä. 

Julkilausuma painottaa myös paikalliskirkon merkitystä yhden ja yhteisen Kristuksen kirkon ilmentymänä. Jossain määrin nousee kysymyksiä, mitä ”paikalliskirkko” (huom! sana on yksikössä) tarkoittaa eri konteksteissa, vaikkapa pohjoismaisissa kansankirkkoihin perustuvissa malleissa. Dokumentin termin local church voisi ehkä kääntää myös ”paikallisseurakuntana”. 

Kirkko on maailmassa ahdistettu ja sen kutsumus on taistella hengellisin asein. Julkilausuma ilmaisee surun siitä, ettei kirkko ole aina ymmärtänyt kutsumustaan vaan se ”on liian usein sortunut poliittisen vallan, kulttuurisen hyväksynnän ja maailman nautintojen houkutuksiin” ja siten luopunut profeetallisesta tehtävästään. 

Kirkon varsinainen tehtävä ja lähetystyön lopullinen päämäärä on yhteinen jumalanpalvelus. Jumalanpalvelus on nimenomaan yhteisöllinen asia. Kirkon kokoontuessa jumalanpalvelukseen Raamatun sana kasvattaa kristittyjä ja kasteessa ja ehtoollisessa saadaan nähdä, kokea ja maistaa Jumalan armoa. Kaikkiaan dokumentissa armonvälineet mainitaan parikin kertaa. Luterilaisin silmin kaste ymmärretään kuitenkin hieman pinnallisesti, kun sen sanotaan olevan ”Jumalan armon merkki ja sinetti”. Jumalanpalveluksesta puhuttaessa korostuu taas paikalliskirkon merkitys: 

Oikein järjestetty jumalanpalvelus tapahtuu paikalliskirkon auktoriteetin ja kurinpidon alaisuudessa. Tämä on elintärkeää paitsi yksittäisen uskovan myös koko kirkon hyvinvoinnille. Siksi kehotamme kaikkia kristittyjä alistumaan paikalliskirkon auktoriteettiin. 

Kehotuksen tarkoitus lienee torjua yksityisiä jumalanpalveluskokoontumisia, jotka eivät ole yhteyksissä mihinkään paikalliskirkkoon. 

Julkilausumassa on selvä rohkaisu elävien ja toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen rakentamiseen:  

Kutsumme siis kaikkia kirkkoja kiinnittämään enemmän huomiota jumalanpalvelukseen perustavana käytäntönä ja tekemään jumalanpalveluksesta yhteisöllisemmän kokemuksen saarnan, rukousten ja laulujen kautta. 

Varsinaista lähetystehtävää julkilausuma käsittelee kirkon tehtävien yhteydessä. Kirkko on kutsuttu yhdessä julistamaan Kristusta, ja niinpä lähetyskäsky kutsuu kaikki uskovat kaikkialla osallistumaan Kristuksen tahdon täyttämiseen, kaikkien kansojen tekemiseen hänen opetuslapsikseen. Lähetystehtävän toteuttamisessa dokumentti painottaa kolmea avainkäsitettä: ”Kristus-täyteinen läsnäolo” (Christ-filled presence), ”Kristus-keskeinen julistus” (Christ-centered proclamation) ja ”Kristus-kaltainen toiminta” (Christlike practice). Kristityt toteuttavat lähetystehtävää elämällä kristittyinä ihmisten parissa arjessa. He ovat ”Kristuksen tuoksu”. Olennaisinta lähetystehtävän täyttämisessä on silti uskollinen evankeliumin julistus, koska ”usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:17) Uskoa seuraavat aina hyvät teot, ja myös Kristuksen rakkauden jakaminen tekoina on siten kristillistä todistusta. Näin Soulin julkilausuma — kuten aiemmatkin Lausanne-liikkeen dokumentit — ymmärtää kokonaisvaltaisen lähetystyön tärkeyden, kuitenkin niin, että tärkeintä on uskoa synnyttävä julistus. Tässä Lausanne-liikkeen julkilausumat poikkeavat vaikkapa Luterilaisen Maailmanliiton (LML) lähetysasiakirjoista, joissa kirkkojen työn keskeisin tavoite vaikuttaa olevan yhteiskunnallisten muutosten aikaansaaminen. Strategiadokumentissa 2019–2024 LML:n visio ilmaistaan seuraavasti: 

Jumalan armon vapauttamina, yhteydessä Kristuksessa, elämme ja työskentelemme yhdessä oikeudenmukaisen, rauhallisen ja sovitetun maailman puolesta. 

Ihminen 

Julkilausuma puuttuu vahvasti ihmisyyteen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Etenkin nousevat esiin identiteettiin, seksuaalisuuteen sekä uusien teknologioiden mukanaan tuomat teemat. Dokumentissa nostetaan esiin myös ongelma, jonka muodostavat kirkolliset johtajat, jotka väittävät saaneensa yli-inhimillisiä voimia ja jumalallisen auktoriteetin. Julkilausuma torjuu myös selvästi menetysteologian. 

ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mihin perustuu niin hänen vastuunsa Jumalan luomasta maailmasta kuin hänen ihmisarvonsa. Jumalan kuva on kuitenkin särkynyt syntiinlankeemuksessa, ja siksi yksikään ihminen ei täysin heijasta Jumalan kuvaa. Syntiinlankeemuksessa tapahtunutta Jumalan kuvan särkymistä soisi pidettävän esillä suomalaisessakin kirkollisessa keskustelussa. 

Jeesus on Jumalan täydellinen kuva ja inkarnaation perusteella todellinen ja täydellinen ihminen. Elettyään synnittömän elämän hän saattoi sovittaa langenneen ihmiskunnan. Jumalan Pyhä Henki muuttaa uskovat kohti Kristuksen kuvan kaltaisuutta, ja kerran Kristuksen toisessa tulemissa uskovien ruumiitkin muuttuvat ylösnousseen Kristuksen ruumiin kaltaisiksi. Julkilausumassa korostuu taas muuttuminen, transformaatio. Samoin korostuu myös kirkon merkitys: Kirkko on Jumalan uusi ihmiskunta, joka on muuttunut kantamaan Kristuksen kaltaisuutta. Jumala varustaa sovitetut ihmiset lahjoilla ja viroilla ja valtuuttaa heidät Jumalan valtakunnan lähettiläiksi. 

Julkilausumassa käsitellään pitkästi ajankohtaista kysymystä seksuaalisuudesta. Jumalan todetaan luoneen ihmisen seksuaaliseksi olennoksi, jolla on selvät miehen tai naisen ominaisuudet. Selvästi todetaan yhtä lailla sekä miehen että naisen olevan Jumalan kuva. Dokumentissa tehdään ero käsitteitten sex (biologinen sukupuoli) ja gender (psykologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen sukupuolikokemus) välillä, mutta hylätään ajatus, että ihminen voisi määrittää sukupuolikokemuksensa irrallaan biologisesta sukupuolestaan. Julkilausuma määrittelee avioliiton Jumalan säätämäksi yhden miehen ja yhden naisen liitoksi ja toteaa edelleen avioliiton olevan sukupuoliyhteyden ainoa sallittu konteksti. Dokumentti ottaa selvän kannan joidenkin kirkkojen päätöksiin hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitto: 

Pahoittelemme kaikkia kirkossa tehtyjä yrityksiä määritellä samaa sukupuolta olevien kumppanuudet raamatullisesti päteviksi avioliitoiksi. Suremme, että jotkut kristilliset kirkkokunnat ja paikallisseurakunnat ovat myöntyneet kulttuurin vaatimuksiin ja väittävät vihkivänsä tällaiset suhteet avioliitoiksi. 

Dokumentti listaa raamattuargumentit, jotka torjuvat samaa sukupuolta olevien seksisuhteet ja toteaa sellaisten olevan Jumalan tahdo vastaisia. Yhtä painokkaasti kuitenkin puhutaan myös anteeksiantamuksesta niille, jotka ovat ymmärtäen tai ymmärtämättään langenneet. Dokumentti tunnustaa todellisuuden, että kirkon piirissä on niitä, joilla seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu vain samaan sukupuoleen. Heitä — kuten heteroseksuaalejakin — kehotetaan vastustamaan kiusauksia. Julkilausumassa pyydetään anteeksi rakkauden puutetta homoseksuaaleja veljiä ja sisaria kohtaan ja kehotetaan kirkkoja ja niiden johtajia kohtaamaan nämä seurakuntalaiset sielunhoidollisesti:  

Kehotamme kristillisiä johtajia ja paikallisseurakuntia tunnistamaan yhteisöissämme ne uskovat, jotka kokevat seksuaalista vetovoimaa samaa sukupuolta olevia kohtaan ja tukemaan heitä heidän opetuslapseudessaan pastoraalisen hoidon avulla sekä kehittämällä terveitä rakkauden ja ystävyyden yhteisöjä. 

Dokumentti painottaa myös avioliiton merkitystä lasten saamiseksi ja valittaa, että seksuaalisen vapauden tavoittelu henkilökohtaisena ja sosiaalisena hyvänä on vähentänyt sukupuoliyhteyden lisääntymisnäkökulmaa, mikä on usein johtanut lasten arvostuksen vähenemiseen ja aborttien dramaattiseen maailmanlaajuiseen lisääntymiseen. Edelleen kristillisessä avioliitossa elämisen nähdään olevan myös kristillistä todistusta maailmassa. 

Vaikka julkilausuma näkee kristillisen avioliiton suuren merkityksen, se toteaa myös naimattomien olevan samoin kokonaisia persoonia, he voivat toteuttaa Jumalan tahtoa ja todistaa Kristuksesta. Itse asiassa sekä Jeesuksen että apostoli Paavalin esikuvat esittävät naimattomuuden jopa erityisenä mahdollisuutena palvella Jumalaa. 

Opetuslapseus 

Julkilausumassa iloitaan siitä, miten Lausanne-liikkeen työn kautta evankeliumi on tavoittanut ennen saavuttamattomia kansoja ja yhteisöjä ja saanut myös aikaan sosiaalista välittämistä siellä missä on epäoikeudenmukaisuutta, sortoa ja syrjintää. Kuitenkin tunnustetaan se, ettei opetuslapsena eläminen ole aina toteutunut, ja seurauksena on ollut taloudellisia ja seksuaalisia väärinkäytöksiä, vallankäyttöä, yrityksiä peitellä näitä vääryyksiä, sekä hengellistä vähäverisyyttä ja kypsymättömyyttä. Siksi julkilausuma painottaa, että opetuslapsena elämisen tulee olla sopusoinnussa evankeliumin kanssa. Lähetystyön tavoitteen on oltava opetuslasten tekeminen ja heidän opettamisensa elämään opetuslapsina noudattaen kaikkea, mitä Jeesus on opettanut. 

Tehtävämme varsinainen tavoite on niiden, jotka kuulevat ja uskovat hyvän uutisen, muuttaminen elämään opetuslapsina, jotka tottelevat kaikkea, mitä Herra opetti. 

Käsitellessään opetuslapseuttamista Soulin julkilausuma muistuttaa Tansanian Arushassa vuonna 2018 pidetyn KMN:n maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssin julkilausumaa Kutsu muuttavaan opetuslapseuteen. Arushan dokumentin painopiste on kuitenkin vahvasti kristittyjen roolissa muuttaa yhteiskunnallista vääryyttä, kun Soulin julkilausuma korostaa vahvemmin evankeliumin julistusta ristiinnaulitusta Kristuksesta. 

Julkilausuma määrittelee opetuslapsen oleva sellainen, jonka elämän evankeliumi on muuttanut. Muutos alkaa synnin katumisesta ja evankeliumin uskomisesta ja jatkuu vähitellen koko elämän ajan. Paikalliskirkoilla on elintärkeä rooli opetuslapsena kasvamisessa, kun ne hoitavat armonvälineitä. Tässä yhteydessä dokumentti mainitsee evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen sekä rukouksen ja ylistyksen vastauksenamme evankeliumiin. 

Puhuessaan lähetystyöntekijöiden ja -järjestöjen toiminnasta dokumentti korostaa paikalliskirkkojen merkitystä ja sitä, että lähetystyön toimijoiden tulee olla läheisessä yhteydessä paikalliskirkkoon. 

Kirkko rauhantekijänä 

Toinen ajankohtainen teema, johon Soulin julkilausuma ottaa kantaa, on maailman rauha tai sen puute. Kristuksen kansan tulisi olla tunnettu rauhan kansana, koska evankeliumi on sanoma rauhasta ihmisten, Jumalan ja ihmisten, ja myös kansojen välillä. Julkilausumassa kuitenkin myönnetään, ettei kirkko aina ole toiminut rauhan tuojana vaan jopa päinvastoin. 

Dokumentti nostaa esiin maat, joissa evankeliumin julistus on kielletty ja rukoillaan sen päivän koittavan, jolloin nuo maat lopettavat kristittyjen vainon. 

Julkilausumassa iloitaan esimerkeistä, joissa väkivallan sijaan on tullut sovinto ja harmonia, mm. Pohjois-Irlanti, Etelä-Afrikka, Ruanda ja Sri Lanka. Samalla osoitetaan syvä suru monista uusista konflikteista eri puolilla maailmaa, vaikkakin vain lähinnä Ukrainan ja Gazan tilanteet ovat ylittäneet uutiskynnyksen. Näiden kahden konfliktialueen ohella mainitaan Syyria, Myanmar, Sudan ja Etiopia. Eritysesti Soulin julkilausumassa mainitaan Korean niemimaan tilanne ja kutsutaan rukoukseen, että Pohjois-Korea voisi avautua perheiden yhdistymiseksi ja kirkkojen jälleenrakentamiseksi, ja että evankeliumia voitaisiin rohkeasti julistaa koko niemimaalla. 

Dokumentti tunnustaa epäonnistumisen, kun ollaan väkivallan edessä hiljaa ja siten unohdetaan kirkon profeetallinen tehtävä, suositaan nationalistisia pyrkimyksiä tai tuetaan konflikteja huonoin teologisin argumentein. Kaikkia kristittyjä kehotetaan tukemaan etenkin niitä, jotka kärsivät konfliktialueilla: 

Kehotamme kaikkia kristittyjä palvelemaan haavoittuvassa asemassa olevia sodan konteksteissa yhdistämällä resurssimme ja tukemalla konfliktialueiden lähellä sijaitsevien kirkkojen ja humanitaaristen järjestöjen avustustoimia. Sitoudumme myös toimimaan rauhantekijöinä tukemalla neuvotteluja, joiden tavoitteena on konfliktien lopettaminen, sekä vaatimalla oikeudenmukaisuutta ja hyvitystä väkivallan viattomille uhreille. 

Teknologia 

Kolmas ajankohtainen teema, johon Soulin julkilausuma ottaa kantaa, on teknologia ja varsinkin sen uudet ilmentymät. Teknologinen kehitys sinänsä nähdään hyvänä asiana. Kehittäessään teknologiaa ihminen ilmaisee luovuuttaan ja siten luotuisuuttaan. Synti kuitenkin voi vääristää myös teknologian kehityksen ja käytön. Siksi teknologia voi aiheuttaa paljon ongelmia ja ahdistusta ja synnyttää siten eettis-moraalisia ongelmia. Erityisesti julkilausumassa ongelmallisina teknologia-aloina mainitaan geeniteknologia, kloonaus, bioteknologia, mielen lataaminen, digitaalinen media, virtuaalinen todellisuus sekä tekoäly. 

Dokumentissa tunnistetaan ongelma, että monet varsinkin nuoret ovat addiktoituneita sosiaaliseen ja digitaaliseen mediaan, ja ne vaikuttavat merkittävästi heidän ajatusmaailmaansa ja arvoihinsa. Julkilausuma kehottaa kirkkoja hyödyntämään uusia teknologioita lähetystehtävän toteutuksessa ja olemaan vastuullisesti läsnä digitaalisissa ympäristöissä. 

Geeniteknologian sekä tekoälyn suhteen kristittyjä kehotetaan erityiseen varovaisuuteen: 

Kehotamme kristittyjä arvioimaan huolellisesti geeniteknologioita, jotka perustuvat ihmisen mahdollisuuksien lisäämiseen fyysisen ihmisen ja elämän rakennuspalikoiden muokkaamiseksi, ja jotka herättävät hyvin todellisia kysymyksiä niiden eettisestä käytöstä ja pitkäaikaisista vaikutuksista. 

Kun tekoälyn innovaatiot kiihtyvät, kehotamme kristittyjä, erityisesti niitä, jotka työskentelevät tällä alalla, osallistumaan sekä tämän teknologian kehittämiseen että käyttöön tavalla, joka kunnioittaa Luojaa ja ihmisen luotuisuutta edistämällä turvallisia, oikeudenmukaisia ja ihmisyyttä kunnioittavia sovelluksia. 

Arvioidessaan uusia teknologioita, niiden mahdollisuuksia ja vaaroja, Soulin julkilausuma puuttuu erittäin ajankohtaiseen aiheeseen, johon kirkkojen soisi paneutuvan kiireesti paljon nykyistä enemmän. 

Yhteenveto 

Soulin julkilausuma pitäytyy tiiviisti Lausanne-liikkeen aiemmassa traditiossa ja vahvistaa aiemmissa julkilausumissa esitetyt teologiset peruspilarit. Samalla se tekee rajankäyntiä joitakin ajankohtaisia ilmiöitä kohtaan. Menestysteologia ja jumalallista auktoriteettia vaativat julistajat torjutaan. Paikalliskirkon roolin korostaminen kritisoi liian yksilökeskeistä ja kirkosta erillistä uskon harjoittamista. Avioliittokysymyksessä julkilausuma pitäytyy ehdottomasti ja selvästi perinteiseen kantaan. Kirkon sotkeutuminen valtapolitiikkaan ja jopa väkivallan edistämiseen tuomitaan. 

Itse lähetystyöstä dokumentti puhuu lopulta varsin vähän. Lähetystyön tavoitteen todetaan olevan opetuslapseksi tekeminen ja opetuslapsena kasvattaminen. Monesti mainitaan muutos, ”transformaatio”, jonka evankeliumi saa aikaan. Lähetystehtävän toteutuksessa jokaisella kristityllä on tehtävänsä. Kristuksesta todistaminen toteutuu elämällä kristittynä arjessa ja olemalla siten ”Kristuksen tuoksu”, julistamalla evankeliumia sekä osoittamalla kristillistä rakkautta teoin. Myös kristillinen avioliitto mainitaan hyvänä todistuksena Kristuksesta. 

Saksalainen missiologi Peter Beyerhaus julkaisi 1975 kirjan Mission in urchristlicher und endgeschichtlicher Zeit (suom. Lähetys alkukristillisenä aikana ja lopun aikana, 1976), jossa hän toteaa kristillisen lähetystyön suurimman vaaran olevan pessimismi, kokemus siitä, että ovet sulkeutuvat eikä evankeliumi etene. Lausanne-liike, myös sen viimeisin kokoontuminen, ovat rohkaiseva esimerkki siitä, että vielä on paljon niitä, jotka uskovat evankeliumin voimaan. Soulin julkilausuma päättyy sanoihin: 

Palaamme palveluspaikkoihimme maailman joka kolkassa uudistuneella sitoutumisella rakastaa, kuten hän on rakastanut meitä, luopua itsekkäästä kunnianhimosta, työskennellä evankeliumin kumppanuudessa ja kasvaa päivittäin rukouksen täyttämässä riippuvuudessa hänen Hengestään ja hänen tahtonsa, tapojensa ja sanansa tuntemisessa. Jotta voisimme yhdellä äänellä julistaa sen Yhden erinomaisuutta, joka yksin on maailman toivo ja valo. Jotta voisimme yhdellä sydämellä osoittaa sen Yhden pyhyyttä ja rakkautta, joka antoi itsensä syntisten puolesta. Jotta me, Kirkko, voisimme yhdessä julistaa ja osoittaa Kristusta! 

Lopuksi 

Luterilaisena herätyskristittynä teologina minun on paljon helpompi liittyä Lausanne-liikkeen julkilausumiin huolimatta niiden ohuesta sakramenttiteologiasta, kuin LML:n strategioihin ja julistuksiin. Se on ikävää.