Keväällä 2023 kuollut Timothy Keller kertoo kirjassaan Mihin Jumalaa tarvitaan? Uskon ja skeptisyyden vuoropuhelua (Päivä, 2011) työstään pastorina New Yorkissa, arvoliberaalin ajattelun ja maallistumisen metropolissa, tavoittamassa etenkin nuoria aikuisia. Vuosien aikana kohtaamiset opettivat hänelle, että kristinuskossa koettiin loukkaavimmaksi sen ainutlaatuisuusväite, joka rajaa pois muut maailmankatsomusvaihtoehdot. 

Ajan henki vaihtuu mutta kristinuskon poissulkevuus vaikuttaa pysyvän loukkauskivenä. Yksinkertaistaen modernisti hylkää kristinuskon siksi, että hänestä se on osoitettu vääräksi. Tiede on osoittanut kristinuskon virheelliseksi, filosofia Jumala-käsitteen mielettömäksi, järki uskonopit mahdottomiksi, moraalinen mittari teologian moraalittomaksi. Voisi jopa sanoa, että paikoin kristinuskon relativisointi on muodostunut ajattelun ja tutkimuksen periaatteeksi. Niinpä tieteen nimissä on kerrottu, että Raamattu on inhimillinen, moniääninen ja ristiriitainen kirja, josta ei ole johdettavissa teologista kokonaisnäkemystä eikä se voi siis olla jumalallisesti inspiroitu. Jeesus oli syntinen ihminen, joka erehtyi tehtävästään ja tulevaisuudestaan, ja josta jälkeenpäin tehtiin Jumala. Alkuseurakunta oli yhtä näkemysten sekamelskaa ja sen pyhien kirjoitusten kirjo ja sisältö laaja ja vaihtuva. Minkäänlaisten opinkohtien paaluttaminen uskontunnustusten muodossa on tiedollisesti mahdotonta ja moraalisesti vastuutonta. Vaihtoehdoksi tarjotaan tieteen hallitsemaa ja ajan muotiarvoille mukautettua uskonnollissävytteistä moralismia. Näin toteutuu John Lennonin unelma uskontovapaasta maailmasta. 

Postmodernisti taas torjuu kristinuskon pelkän totuusväitteen vuoksi, siksi, että se väittää olevansa oikeassa. Sen kritiikissä kristinusko pelkistyy vallantavoittelun ja vallassa pysymisen instrumentiksi, patriarkaaliseksi ja etnosentriseksi naisten ja vähemmistöjen alistajaksi, jonka uskonnollisella ja moraalisella sanomalla oikeutetaan riisto, sorto ja väkivalta. Juurisyy on kristinuskon mustavalkoinen ehdottomuus. Sen päivittäminen muuttaa vihaisen vastakkainasettelun lietsojan avarakatseiseksi moniäänisyyden tyyssijaksi, mikä edistää maailmanrauhaa ja ihmiskunnan onnea. Kun tuomitsemisesta päästään rakkauteen, lisääntyy ihmisten hyvinvointi. Ja sitähän varten uskonto on olemassa — se on ihmisen sisäiseen hyvyyteen uskova terapeutti, joka saa potilaansa kukoistamaan. 

Kuitenkin sekä moderni että postmoderni kristinuskokritiikki on ajautunut älylliseen ja moraaliseen vararikkoon. Modernismin tieteellinen kritiikki on osoittautunut filosofiseksi ja maailmankatsomukselliseksi. 1900-luvun valtioateismi opetti, millainen on maailma, jossa ihmiset eivät usko, että on Jumala, joka valvoo heidän elämäänsä ja vaatii heidät siitä iankaikkisesti tilille. Viime vuosina uusateistitkin ovat heränneet siihen, ettei kristinuskosta vapautettu yhteiskunta ole hyvä yhteiskunta. Postmoderni arvorelativismi on taas kohdannut voittajansa pahuuden ja kärsimyksen ongelmassa. Treblinkan keskitysleirivankia, Sarajevon raunioasukkia tai Buchan siviiliä ei lohduta kesytetty rakkauden Jumala, joka ei tee kenellekään pahaa eikä ole kenellekään uhka. Jos jotain, ihmiskunta tarvitsee sanoman viimeisen tuomion todellisuudesta. 

Yleensä kristinuskon eksklusiivisuuden vastustaja operoi kaksoisstandardein. Hän paheksuu sitä, että yksin Jeesuksen sanotaan olevan tie Jumalan yhteyteen ja autuuteen mutta pitää samalla hyveellisenä uskontojen pelkistämistä samanlaiseksi epämääräiseksi moraalijärjestelmäksi. Yhteen suuntaan paheksutaan iäisella tulella pelottelua, toiseen suuntaan pelotellaan maapallon tuholla ja demokratian kuolemalla, jos juuri oma poliittinen ideologia ei toteudu pikaisella aikataululla ja rajuin keinoin. Mustavalkoisuuden tuomitseminen tarkoittaakin yhdenlaisen mustavalkoisuuden tuomitsemista. Toisenlainen on sallittua, jopa suotavaa. 

Kristityn ei pidä hämääntyä loukkaantuneista sanoista tai eleistä. Tietysti käytöstavat on pidettävä kunniassa ja ihmistä on lähestyttävä lähimmäisenä, mutta se ei estä pitämästä esillä kristinuskon ydinsanomaa Kristuksen universaalista sovitustyöstä ja uskossa tapahtuvasta sovituksen vastaanottamisesta. 

Kristuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemisen kautta Luojamme ja Tuomarimme on maksanut ihmisten syntivelan. Jeesus sai aikaan rauhan Jumalan ja ihmiskunnan välillä, joka on pahuudellaan ja vääryydellään ansainnut Jumalan vihan ja ikuisen kadotuksen. Kristuksen ansiosta maailma on julistettu vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi ja hänen ystäväkseen. Pelastuksen lahja on ilmainen, koska sen hinnan maksoi ihmiseksi tullut Jumala. Se on tarjolla jokaiselle. Se yksinkertaisesti otetaan vastaan. Siihen saa luottaa ja turvata, siihen saa uskoa elämässä ja kuolemassa. Juuri eksklusiivisuudellaan loukkaava kristillinen evankeliumi on ihmiskunnan paras ja ainut toivo. 

Vesa Ollilainen, 

päätoimittaja, pastori, TT