Etiopialaisen teologin Gudina Tumsan (1929-1979) näkemys kirkosta

Mika Lehtinen

Kirjoittaja on TM, ja toiminut lähetystyössä Etiopiassa yhteensä 10-vuotta. Tällä hetkellä hän toimii Pohjois-Karjalan Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Johdanto[1]

Tässä artikkelissani tuon esille Etiopian Mekane Yesus -kirkon pääsihteerin Gudina Tumsan (1929–1979) näkemyksen kirkosta, joka näyttäytyi keskeiseksi hänen teologialleen. Artikkelini perustuu Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2022 tekemääni pro gradu -tutkielmaani Etiopian Mekane Yesus -kirkon pääsihteeri Gudina Tumsan pääsihteerikauden (1966–1979) näkemys kirkosta.[2]

Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa on käytetty diskurssianalyysia, jonka avulla oli mahdollista analysoida Tumsan käyttämää kieltä ja sisältöä hänen 13 jäljellejääneessä dokumentissaan. Nämä dokumentit ovat löydettävissä tutkimuksen lähteestä The Life and Witness of Tsehay Tolessa and Gudina Tumsa, The Ethiopian Bonhoeffer, joka on Deressa & Hinlicky Wilsonin vuonna 2017 toimittama teos.[3]

Kuka oli Gudina Tumsa?

Todennäköisesti tutkimuksen kohde Gudina Tumsa ja hänen teologiansa eivät ole kovin tuttuja suomalaiselle lukijalle. Siksi on tärkeä ensiksi käydä läpi lyhyesti Tumsan henkilöhistoria. Tämä myös muodostaa tutkimuksen yhden diskurssin, koska se samalla auttaa lukijaa ymmärtämään paremmin kontekstin, jossa tutkimus liikkuu.

Tumsaa kutsutaan Afrikan tai Etiopian Dietrich Bonhoefferiksi erilaisissa julkaisuissa. Tälle näkemykselle on myös katetta, sillä miesten henkilöhistoriassa ajatellen palvelusvuosia kirkon sekä teologian parissa on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Lisäksi kumpaakin pidetään uskonsa puolesta kuolleina marttyyreina.

Tosin Tumsa — Bonhoefferista poiketen — syntyi vaatimattomissa oloissa Etiopiassa. Hän sai mahdollisuuden opiskella ruotsalaisten ylläpitämässä lähetyskoulussa Länsi-Etiopiassa, jossa hän opiskelujensa ohessa toimi evankelistana. Myöhemmin Tumsa jatkoi teologian opintojaan tarkoituksenaan valmistua pastoriksi. Pastorikurssin järjestäjinä toimivat Swedish Evangelical Mission ja German Hermannsburg Mission -lähetysjärjestöt. Sinä aikana Tumsa tutustui Roseniuksen teologiaan, joka oli tärkeä henkilö Swedish Evangelical Missionin taustalla, ja jonka vaikutukset näkyivät myöhemmin myös Tumsan teologiassa.

Jatko-opintonsa Tumsa suoritti vuosina 1963–1966 Yhdysvalloissa St. Paulissa, Minnesotassa, sijainneessa Luther-seminaarissa, josta hän valmistui teologian kandinaatiksi. Useiden tutkijoiden mukaan siellä hän tutustui muun muassa Richard Niebuhrin, Martin Luther Kingin ja Dietrich Bonhoefferin teologiaan sekä heidän näkemyksiinsä yhteiskunnasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Palattuaan Yhdysvalloista aloitti Tumsa toimensa kirkon pääsihteerinä vuonna 1966. Hänen aikansa pääsihteerinä tuli olemaan myös Etiopian historian yksi vaikeimmista ajanjaksoista. Keisarihallinto syrjäytettiin ja tilalle tuli sosialistihallinto, niin kutsuttu Dergin hallinto, joka suhtautui kristinuskoon varsin kielteisesti.

Tumsa piti viimeisen saarnansa heinäkuussa ennen surmaamistaan vuonna 1979 Luukkaan evankeliumista (14:25). Siinä hän lainasi epäsuorasti Bonhoefferia, mikä esimerkiksi Ween[4] näkemyksen mukaan osoittaa Bonhoefferin merkityksen Tumsalle tilanteessa, jossa hän aavisti jo kohtalonsa. Tumsa avasi näkemystään saarnassaan muun muassa seuraavasti:

Kuten joku on sanonut, kun henkilö on kutsuttu seuraamaan Kristusta, on tämä henkilö kutsuttu kuolemaan. Tämä merkitsee elämän tarkoituksen uudelleenohjausta, jossa suurin tyydytys löytyy hänen palvelemisestaan, joka kuoli puolestamme ja nousi ylös kuolleista. (2. Kor. 5:13–14).

Palatessaan kotiinsa yhdessä vaimonsa kanssa, Tumsa pidätettiin kolmannen kerran. Pidätyksen jälkeen kukaan ei tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut, eikä hallitus koskaan myöntänyt osallisuuttaan pidätykseen. Lopulta sosialistihallituksen romahdettua vuonna 1992 eräs sotilas kertoi, mitä Tumsalle oli tapahtunut. Samana yönä, jona hänet vangittiin, oli hänet tapettu ja haudattu joukkohautaan.

Kirkon olemus

Tumsa ajatteli kirkkoa sekä sen hengellisestä että institutionaalisesta luonteesta käsin, jotka hän erotti toisistaan. Vuonna 1968 pitämässään esitelmässä ”The Church as an Institution” Tumsa otti kantaa kirkkoon, sen olemukseen sekä kirkon käytännölliseen elämään liittyviin asioihin Mekane Yesus -kirkon hallituksen kokouksessa. Dokumentti on Tumsan kirkkonäkemyksen suhteen analyyttisin selvitys kirkosta ja sen luonteesta.

Tumsa selkeästi tunnustaa luterilaisen tunnustuksen merkityksen määriteltäessä Mekane Yesus -kirkkoa ja sen hengellistä olemusta. Myöhemmin vuoden 1975 muistiossaan ”Memorandum: Some Issues Requiring Discussions and Decisions” kirkon presidentille Emmanuel Abrahamille, Tumsa luokittelee Mekane Yesus -kirkon identiteetin perustuvan lisäksi Raamatulle, kirkkoisien kirjoituksille, reformaation ajan uudistuksille sekä pohjoismaiselle luterilaiselle herätyskristillisyydelle.

Keskeistä kirkon hengelliselle luonteelle oli myös kolmiyhteisen Jumalan toiminta. Jumala oli kirkon koollekutsuja ja perustaja, ja kirkon pää on Jumalan Poika Jeesus Kristus. Pyhän Hengen merkitys, jolle Tumsa antoi paljon painoarvoa, on tulkittavissa Tumsan ajattelussa siten, että hän on totuuden Henki, joka johtaa uutta yhteisöä Kristuksen totuuden tuntemiseen, ja jonka tämä on saanut Isältä. Toiseksi Pyhä Henki oli Tumsalle elämää antava Jumalan luova voima, jonka tehtävä on kutsua, pyhittää ja tehdä kirkko pyhäksi. Kolmanneksi Pyhä Henki oli Tumsalle voima tai auttaja, jonka avulla kirkon tai yksittäisen kristityn on mahdollista mennä maailmaan suorittamaan julistustehtäväänsä Kristuksesta.

Tumsa näki kirkon myös sen inhimilliseltä kannalta, joka tarkoitti sitä, että kirkko oli luonteeltaan institutionaalinen. Se toimii rajatulla maantieteellisellä alueella rajatuin resurssein. Tästä huolimatta kirkon tehtävä on Tumsan mukaan edistää Jumalan valtakunnan toteutumista, eivätkä sen rajat saa olla esteenä kirkon missionaariselle tehtävälle eikä siihen sisältyvälle toivolle.

Tumsan hengellinen ja institutionaalinen kirkkokäsitys piti siis sisällään sen, että kirkko oli aina missionaarinen. Hän tarkoitti sillä liikkeellä olevaa, eteenpäin pyrkivää kirkkoa. Tämän mission toteuttajana on Jumalan muutosvoiman kokeneet ihmiset.

Toisaalta Tumsa asettaa kirkon missionaarisuuden omaa kirkkokuntaansa laajempaan yhteyteen, sillä hän näkee, että työ on asetettu koko maailmanlaajalle pyhien kirkolle, joka on Kristuksen yksi ruumis. Siksi tämän ruumiin tehtävänä on jakaa omastaan sinne, missä yksittäisten kirkkojen tarve on suurin, koska kirkko on edelleen inhimillinen, ja sillä on omat taloudelliset ja työntekijäresursseihin liittyvät haasteensa.

Kirkon missionaarista olemusta Tumsa avaa kolmella käsitteellä. Ensinnäkin evankeliumi oli Tumsalle muutosvoima, jossa Jeesuksen Kristuksen läsnäolo voimaannuttaa ja valtaa ihmisen siten, että uusi rakkauden laki hallitsee kristityn elämää, ohjaa hänen mieltään, ajatuksiaan ja tunteitaan kohti Jeesuksen Kristuksen mielen mukaista palvelua.

Toinen merkittävä käsite Tumsalle oli englanninkielinen sana steward tai stewardship. Tällä Tumsa tarkoitti sitä, että ihminen, joka on saanut kokea Jumalan voiman, on myös Kristuksen evankeliumin asiainhoitaja. Hän on siis Jeesuksen Kristuksen valtuuttama apostoli, jonka tehtävänä on julistaa Jumalan voimaa, evankeliumia maailmaan, jossa ilmenee Jumalan pelastus.

Kolmas perusta kirkon missionaariselle luonteelle on Jeesus Kristus, joka Tumsan teologiassa on lähellä hänen käsitystään Jumalan voimasta. Kristuksessa ilmenee Jumalan rakkaus, joka synnyttää ihmisessä uskon. Jumalan rakkaus Kristuksessa on ottanut kärsittäväkseen myös ihmisen synnin, minkä tulisi olla keskeisin sanoma uskollisen asiainhoitajan kaikessa opetuksessa ja julistuksessa ja jotta kirkko voisi olla apostolinen tehtävässään.

Ekumeeninen olemus oli Tumsalle osa kirkon kahta luonnetta. Vuonna 1978 pidetty Tumsan puhe ”The Responsibility of the ECMY toward Ecumenical Harmony” Mekane Yesus -kirkon yleiskokouksessa piti sisällään ekumenia-käsitteen, ekumeenisen teologian ymmärryksen, Mekane Yesus -kirkon suhteen ekumeniaan sen historiassa, ekumenian tavoitteen määrittelyn sekä kirkon nykysuhteen ekumeniaan ja sen tulevaisuuteen.

Tumsa painotti, että ekumenia on kristillisten kirkkojen yhteinen strategia kohti yhteistä päämäärää. Kyseessä on enemmän kirkkojen välinen liitto kuin sen kuvaaminen yhteydeksi. Näyttää siltä, että Tumsalle ekumenia oli samaa kuin yhteinen pyrkimys, jota erilliset kirkot omine painotuksineen yrittävät tehdä yhdessä, ja joka on siten tulkittavissa kuuluvaksi kirkon missionaariseen luonteeseen.

Ekumeeninen teologia, Tumsan toinen painotus vuoden 1978 puheessaan, merkitsi hänelle teologiaa, joka on luonteeltaan holistista ja jonka varsinainen lähde on Jumala. Ekumeenisen teologian tulee huomioida myös eri tunnustusten itseymmärrys omasta olemassaolon tarkoituksesta, sillä ekumeniassa rakenteet eivät ole ratkaisevia.

Kolmanneksi Tumsa painotti Mekane Yesus -kirkon ekumeenista olemusta sen historiassa. Tästä osoituksena oli kirkon aktiivinen toiminta ekumenian kentällä esimerkiksi toisen maailmansodan aikana, jolloin ulkomaalaiset lähetysjärjestöt eivät voineet toimia maassa.

Neljäs Tumsan nostama teema ekumenian yhteisestä tavoitteesta tarkoitti hänelle kirkkojen yhteistä todistusta Kristuksen pelastavasta voimasta, mikä jälleen korosti kirkkoa hengellisenä toimijana. Tällä näkemyksellä Tumsa halusi korostaa ihmettä, jossa kirkkojen ykseys on mahdollista, koska kirkolla on ihmeitä tekevä ja ihmisen käsityskyvyn ylittävä Jumala. Siksi Tumsan mukaan olisi tärkeämpää puhua Jumalan kirkosta kuin eri kirkkokunnista.

Viides painopiste Tumsan puheessa oli arvioida Mekane Yesus -kirkon suhdetta ekumeniaan senhetkisessä tilanteessa. Tumsalle ekumenia oli osoittautunut toimivaksi epävirallisissa yhteyksissä sekä laajemman saarnaoikeuden mahdollistamisessa yli tunnustuskuntarajojen. Haasteita toimivalle ekumenialle Etiopian sisällä oli asettanut kirkkokuntien erilainen suhtautumien ortodoksiseen kirkkoon. Tähän liittyen Tumsa ehdotti neuvottelujen aloittamista ortodoksisen kirkon samoin kuin katolisen kirkon kanssa. Neuvotteluiden tarkoitus oli luoda suuntaviivoja sille, kuinka kirkkojen vastuita voitaisiin jakaa paremmin Etiopian yhteiskuntaa palveleviksi.

Itsenäinen kirkko oli Tumsan teologiassa tärkeä osa hänen kirkkonäkemystään. Tärkeä dokumentti tarkasteltaessa tätä kirkon olemusta on ”Report at the Ethiopia Consultation” vuodelta 1973. Puheessaan Tumsa ottaa vahvasti kantaa siihen, että Mekane Yesus -kirkko on itsenäinen kirkko, joka ei halua toimia kenenkään ulkopuolisen toimijan edustajana Etiopiassa. Puheessa on nähtävissä myös kritiikki yhteistyökumppaneiden mahdollista väärää asennetta kohtaan, koska Tumsa painottaa sitä, että Mekane Yesus -kirkko ei hyväksy ulkomaalaisten järjestöjen patriarkaalista ja kolonialistista ohjailua. Kirkon missionaarisen perustehtävän julistaa evankeliumia sekä palvella ihmisiä Tumsa määrittelee kirkon omaksi vastuuksi, ei lähetysjärjestöjen.

Tumsan ajattelun taustana pitää nähdä myös vuonna 1969 laadittu Mekane Yesus -kirkon ja luterilaisten lähetysjärjestöjen allekirjoittama Integration Policy, eräänlainen yhdentymissopimus, jonka mukaan eri lähetysjärjestöt ovat osa Mekane Yesus -kirkkoa, eivätkä kirkosta erillään olevia ulkopuolisia toimijoita. Tumsa tulkitsi sopimuksen sisällön siten, että Mekane Yesus -kirkolla on autonomia määritellä omaa työtään suhteessa sen yhteistyökumppaneihin ja joiden tehtävä oli auttaa kirkkoa toteuttamaan sen itselleen asettamaa työnäkyä.

Toisaalta Tumsa joutui tarkastelemaan uudelleen kirkon itsenäisyyttä sosialistihallinnon aikana vuodesta 1974 alkaen. Tämä ei ollut helppo tehtävä. Kirkon itsenäisyys kuului kirkolle sen hengellisestä olemuksesta käsin, mutta se oli jollain tapaa liikkuva sen institutionaalisesta olemuksesta katsottuna. Kirkon tuli säilyttää itsenäisyytensä, mutta se sen tuli aina huomioida valtion harjoittama politiikka ja analysoida sitä oman itsenäisyytensä säilyttämiseksi.

Tumsa näki kirkon itsenäisyyden laaja-alaisesti. Hän asettui 1970-luvulla vastustamaan myös niin sanottua moratorio-vaatimusta. Tällä vaatimuksella tarkoitettiin nuorten kirkkojen halua olla itsenäisiä ilman ulkopuolista apua sekä puuttumista kirkkojensa asioihin ja toimintatapoihin.[5] Tumsan mukaan ulkopuolinen apu ei merkitse samaa kuin kirkon itsenäisyyden puuttuminen tai sen menettäminen. Kiistaa täytyi Tumsan mielestä tarkastella myös teologisesti, sillä kirkko ei koskaan voi olla toisista riippumaton ja itseään vahvistava toimija. Tumsalle kirkko merkitsi yhtä ruumista, joka tarvitsee toisia, jotta se voi suoriutua palvelun luonnetta korostavasta tehtävästään.

Kontekstuaalinen teologia

Tultaessa 1970-luvun puoleen väliin Tumsa painotti teologiassaan entistä enemmän kontekstuaalista teologiaa, joka merkitsi hänelle sitä, että kirkko osasi ottaa huomioon toimintaympäristönsä kulttuurisen, sosiaalisen ja poliittisen kentän. Tässä tehtävässä Raamattu oli Tumsan teologiassa keskeinen lähde ja apu sen ratkoessa käytännöllisiä ongelmia sen toimintaympäristössä. Lisäksi kirkon tuli huomioida oma luterilainen teologiansa sekä kirkon missionaarinen luonne.

Tumsa painotti siis sitä, että kirkon tulee olla teologiassaan ja käytännöissään ajassa oleva, avoin ja rehellinen. Tämä itsearviointi on kirkolle tärkeätä, sillä sen avulla kirkko voi peilata omaa olemistaan ympäröivään todellisuuteen ja kykenee samalla vastaamaan niihin haasteisiin, joita se kohtaa sen hetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa.[6]

Erityisesti pääsihteerikaudellaan Tumsa työsti kontekstuaalista teologiaansa suhteessa kolmeen eri tekijään. Ensinnäkin kirkollinen konteksti oli jollain tapaa hankalasti hahmoteltava kokonaisuus Tumsalle. Kysymykseksi nousi erityisesti se, kuinka olla itsenäinen Mekane Yesus -kirkko, jonka syntyhistoriaan ovat vaikuttaneet niin voimakkaasti ulkomaalaiset kirkot ja lähetysjärjestöt. Lisäksi oman leimansa kirkon omaa kontekstia analysoitaessa toi sen vahva maallikkoluonne ja kirkon kasvu.

Toinen tekijä oli yhteiskunnallinen konteksti, jonka keskellä kirkko ja sen jäsenet elivät. Tumsan mukaan kristityn tuli olla rakentamassa yhteiskuntaa osallistumalla muun muassa politiikkaan. Lisäksi Tumsa puolusti afrikkalaisen teologian kehittämistä suuntaan, joka vastaisi afrikkalaista politiikkaa.

Sosialistinen hallinto aiheutti Tumsalle haasteen ottaa kantaa kirkon suhteeseen valtion uuteen ideologiaan. Uuden hallinnon marxilais-leninistinen arvopohja oli vahvasti sidoksissa ateistiseen maailmankatsomukseen, joka oli kirkon teologian vastakohta. Tumsan mielestä kristittyjen tuli siis rakentaa nyky-Etiopiaa kahdella ehdolla. Ensimmäinen ehto liittyi siihen, että jos valtion laki on vastoin Jumalan kirjoitettua lakia, kristityn ei tule noudattaa sitä. Toinen ehto liittyi Jeesuksen herruuden tunnustuksessa pitäytymiseen silläkin uhalla, että se saattaa aiheuttaa vainoa tai marttyyrikuoleman, joka merkitsi Tumsalle Kristuksen tunnustamista kuoleman kautta.

Kolmas tekijä Tumsan kontekstuaaliselle teologialle oli suhtautuminen ekumeniaan luonnollisella tavalla. Tumsalle kirkko ei ollut yksinäinen toimija, vaan sillä oli useita keskustelukumppaneita, kuten ortodoksinen ja katolinen kirkko sekä evankeliset kirkot.

Holistinen teologia

Useat tutkijat pitävät Tumsaa holistisen teologian merkittävimpänä puolestapuhujana Mekane Yesus -kirkossa. Tämä väite pitää varmaan paikkansa, mutta on todennäköistä, että holistisen teologian juuret ovat syvemmällä Mekane Yesus -kirkon ja Etiopian evankelisten kirkkojen historiassa.[7]

Vuonna 1971 Tumsa piti puheen Luterilaisen maailmanliiton kokouksessa Tokiossa, jossa hän painotti, että Jeesus pelastaa ihmisen kokonaisvaltaisesti, mikä oli hänen holistisen teologiansa ydin. Jumala on kiinnostunut koko ihmisestä, ja siksi kirkon tuli myös painottaa tehtävässään samaa ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista. Tämä tarkoitti Tumsalle parantumista niin malariasta kuin vapautumista pahoista hengistä ja synnistä.

Tumsan holistisen teologian analysoinnissa tärkeä dokumentti on ”On the Interrelation between Proclamation of the Gospel and Human Development” -lausunto, joka oli Mekane Yesus -kirkon virallinen kannanotto lähetysjärjestöjen rooliin. Tämä lausunto osoitettiin vuonna 1972 Luterilaiselle maailmanliitolle sen pyynnöstä.[8]

Lausunnossa on nähtävissä kirkkonsa asettaman komitean puheenjohtajana toimineen Tumsan ihmiskäsitys, jota voidaan peilata hänen näkemykseensä kehitysmaiden asemasta. Tumsa vastusti perinteistä tapaa jakaa valtiot köyhiin ja rikkaisiin, kehittyneisiin ja alikehittyneisiin. Hän myös kyseenalaisti länsimaisen materialistisen ajattelutavan, jonka mukaan moderni teknologia ja hyvä talous ovat tae paremmalle elämälle.[9]

Tämä kritiikki, jonka Tumsa esitti länsimaalaiselle tavalle jakaa maailma eri luokkiin, luo pohjan myös hänen ihmiskäsitykselleen. Ihmistä ei voida mitata vain materiaalisin arvoin, ja jokaisella ihmisellä on oma kykynsä toimia. Siksi ihminen ei ole vain auttamisen kohde. Eräs syy tähän on jo se, että afrikkalaisen on vaikea ymmärtää materian ja hengellisyyden irrottamista toisistaan. Heille niin ruumis kuin sielu ovat yhtä tärkeitä. Elämää ja uskontoa ei voi erottaa toisistaan.[10]

Tarkasteltaessa Tumsan holistista näkemystä tulee esille eräs mielenkiitoinen seikka. Tumsa oli saanut nuoruudessaan ruotsalaisten lähettien kautta vahvan kattauksen Roseniuksen teologiasta. Näyttää siltä, että Tumsan juuret ruotsalaiseen, Roseniuksen edustamaan, pietismiin eivät olleet katkenneet Tumsan myöhemmässä elämänvaiheessa, mutta ne olivat muuttuneet ja kehittyneet. Tumsan ajattelussa yhdistyi niin pietismin eräänlainen yksilökeskeisyys kuin afrikkalainen tapa ajatella elämää kokonaisvaltaisesti.

Tumsa painottaa evankeliumin voimaa sekä kirkon palvelutehtävää ihmisen kasvussa kokonaiseksi. Kirkon tehtävä on Kristuksen tavoin julistustyön ohella parantaa rikkinäiset ja tehdä ihminen kokonaiseksi. Kirkon tulee huomioida ihmisen hyvinvoinnin koostuminen niin hengellisestä kuin aineellisesta hyvinvoinnista siten, että ne ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja tasapainossa. Samalla Tumsa avoimesti kritisoi länsimaisia kirkkoja siitä, että ne olivat erottaneet evankelioinnin ja kristillinen palvelun toisistaan. Palvelusta oli tullut kirkoille ja lähetysjärjestöille tärkeämpää kuin evankelioinnista, jolloin ne olivat unohtaneet olemuksensa hengellisen luonteen. Toisaalta Tumsa antoi kritiikkiä lähetysjärjestöille siitä, että ne keskittyivät vain kertomaan työnsä hengellisestä puolesta unohtaen samalla laaja-alaisen sosiaalisen työnsä.

Tumsalle kirkko on missionaarinen

Tutkimukseni osoitti sen, että Gudina Tumsan kirkkonäkemyksessä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia pitkällä aikavälillä, mikä osoittaa hänen pitäytyneen varsin johdonmukaisesti näkemyksissään koko pääsihteerikautensa ajan. Pro gradu -tutkielmani keskeisin tulos oli Tumsan painotus missionaarisesta kirkosta. Hänen mukaansa missionaarinen kirkko oli luonteeltaan sekä hengellinen että institutionaalinen. Kirkko oli saanut tehtäväksi mennä ja katsoa eteenpäin, julistaa ristiinnaulittua Kristusta, jotta kirkko voisi kasvaa. Ilman pyrkimystä olla liikkeellä oleva, kirkko kasvaa vain sisäänpäin ja muodostuu ikään kuin sosiaaliseksi tapaamispaikaksi, kerhoksi.

Kirkolle oli tärkeää tietää historiansa, mutta se ei saanut tulla esteeksi tulevaisuuden rakentamiselle. Kirkon tuli elää nykyhetkessä ymmärtäen samalla eskatologinen ulottuvuutensa.  Gudina Tumsa näki lopulta kirkon Jumalan kirkkona, jonka yksi jäsen oli Etiopian Mekane Yesus -kirkko.

Lopuksi

Mielestäni Gudina Tumsan näkemys missionaarisesta kirkosta saattaa olla myös yksi merkittävä syy sille, että Etiopian Mekane Yesus -kirkon kasvu on ollut niin merkittävää. Huolimatta monista yhteiskunnallisista ongelmista, kirkon näky on ollut aina mennä eteenpäin ja julistaa ylösnoussutta Kristusta, joka on muutoksen alullepanija. Tässä tehtävässä tärkeällä sijalla ovat olleet evankeliumin muutosvoiman kokeneet ihmiset, jotka toimivat kirkossa niin maallikkoina kuin palkattuina työntekijöinä.

Tumsan teologia vaikuttaa Mekane Yesus -kirkossa edelleen siten, että ihminen halutaan kohdata kokonaisvaltaisesti. Mekane Yesus -kirkko tekeekin samanaikaisesti vahvaa missionaarista julistustyötä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tämän hengellisen työn rinnalla kulkee kirkon diakoninen työ, jota tehdään joko kehitysyhteistyönä tai paikallisseurakuntien diakoniatyönä.

Tutkimukseni valossa Gudina Tumsan missionaarinen kirkkokäsitys on itselleni ja toivottavasti myös länsimaisille kirkoille ajankohtainen. Hänen ajattelunsa haastaa kirkkoja pohtimaan omaa kirkkonäkemystään siitä lähtökohdasta käsin, riittääkö kirkolle sen vuosisatojen aikana saavuttama asema, vai tulisiko kirkon pohtia uudelleen omaa olemustaan ja tavoitteitaan. Toisekseen Tumsan kirkkonäkemys pakottaa kirkkoja pohtimaan omaa rakennettaan siitä käsin, mikä on kirkolle luovuttamatonta ja mikä on kirkon oma hengellinen ja institutionaalinen identiteetti. Tähän linkittyy myös pohdintani siitä, onko länsimainen kirkko ymmärtänyt oikein ihmisen kokonaisvaltaisuuden, ja olisiko tässä sillä jotain opittavaa Gudina Tumsan teologiasta.


[1] Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan.

[2] Lehtinen, Mika (2022). Pro Gradu julkaistu sähköisesti osoitteessa https://erepo.uef.fi/handle/123456789/8272/discover?query=Mika+Lehtinen+Gudina+tumsa&submit=&rpp=10

[3] The life, works, and witness of Tsehay Tolessa and Gudina Tumsa, the Ethiopian Bonhoeffer (2017). Deressa Samuel Yonas & Hinlicky Wilson Sarah (ed.), USA: Fortress Press.

[4] Wee, Paul (2010). Dietrick Bonhoeffer and Gudina Tumsa: Shaping the Church’s Response to the Challenges of our Day. Teoksessa The Gudina Tunsa Foundation (ed.), Church and Society. Lectures and Responses Second Missiological Seminar 2003 on the Life and Ministry of Gudina Tumsa. General Secretary of the Ethiopian Evangelical Church Mekane Yesus (EECMY) (1966–1979), 15–52.

[5] Vaatimuksen moratoriosta oli ensi kerran esittänyt kenialainen presbyteerikirkon pastori John Gato. Hän ehdotti, että vanhojen kirkkojen apu sekä niiden puuttuminen nuorten kirkkojen elämään tulisi lakkauttaa, jotta kirkoista voisi kasvaa itsenäisiä kirkkoja. Gaton ehdotuksen pohjalta pidettiin kaksi suurta konferenssia: ensimmäinen KMN:n järjestämänä Bangkokissa, Thaimaassa, vuonna 1973 ja toinen Afrikan kirkkojen konferenssin All-Africa Conference of Churces järjestämänä Lusakassa, Sambiassa, vuonna 1974. (Deressa & Hinlicky 2017, 97)

[6] Edellä mainittu Tumsan painotus on löydettävissä hänen puheestaan ”Motivation for Policy Decisions by the Executive Committee in 1975”, joka oli kirjoituksen ”Some Issues Requiring Discussions and Decisions” liiteosa kirkon kirkolliskokoukselle vuonna 1976. Teoksessa Deressa Samuel Yonas & Hinlicky Wilson Sarah (ed.), The life, works, and witness of Tsehay Tolessa and Gudina Tumsa, the Ethiopian Bonhoeffer. USA: Fortress Press, 75–96.

[7] Eritrean ensimmäisen evankelisen kirkon juuret 1870-luvulla ovat SEM:n (Swedish Evangelical Mission) opetusohjelmassa. SEM keskittyi työssään tietoisesti kolmeen eri ryhmään, jotka olivat vapautetut orjat, köyhät karkurit ja maanpakolaiset. Tämä oli myös esimerkki Mekane Yesus -kirkolle ja sen tavalle toimia Wollegassa (Länsi-Etiopiassa). Ihmiset eri yhteiskuntaluokista haluttiin huomioida ilman paikallisia normitapoja. Itse termiä holistinen teologia Tumsa ei näytä käyttävän sanaparina useinkaan 13 dokumentissaan, vaan hän käyttää yleensä termiä kokonaisvaltainen. (Lehtinen 2022, 44)

[8] “On the Interrelation between Proclamation of the Gospel and Human Development” -lausunnossa vuonna 1972 Mekane Yesus -kirkko osoitti kannanottonsa LML:lle heidän pyynnöstään, ja Tumsa toimi lausuntoa laatineen komitean puheenjohtajana. Komitean muita jäseniä olivat ruotsalainen Mandfred Lundgren Swedish Evangelical Missionista ja Mekane Yesus -kirkon varapääsihteeri sekä norjalainen Olaf Saevers Norwegian Lutheran Missionista, joka toimi samalla lausunnon puhtaaksikirjoittajana. Tumsan osuutta lausunnon sisältöön pidetään ratkaisevana. Lausunnon tarkoitus oli ilmaista Mekane Yesus -kirkon kanta siihen, miten kirkko näkee lähetysjärjestöjen taloudellisen tuen ja sen jakautumisen kehitysyhteistyöprojektien ja hengellisen työn välillä. (Deressa & Hinlicky Wilson 2017, 35–36.)

[9] Tumsa, Gudina (1972). On the Interrelation between Proclamation of the Gospel and Human Development. Teoksessa Deressa Samuel Yonas & Hinlicky Wilson Sarah (ed.), The life, works, and witness of Tsehay Tolessa and Gudina Tumsa, the Ethiopian Bonhoeffer. USA: Fortress Press, 35–46.

[10] Ks. lisää Lehtinen 2022, 45–47.

Enemmän puhetta klassisesta kristinuskosta

Perusta 6 | 2022

Luterilaisen puhdasoppisuuden isä Martin Chemnitz (1522–1586) pohti dogmatiikan yleisesityksessään, miksi varhaisen kirkon Kolminaisuutta koskevissa oppikiistoissa selkeyttä ja tarkkuutta haettiin turvautumalla kreikkalaisesta filosofiasta lainattuihin käsitteisiin tai luotiin kokonaan uusia käsitteitä. Uusi kieli ei ollut raamatullista eikä siis Pyhän Hengen kieltä. Eivätkö sellaiset ratkaisut altistaneet uskoa inhimillisen kielen ja ymmärryksen rajoituksille? Kirkkoisiin tukeutuen Chemnitz vastasi, että uusien käsitteiden luominen oli tarpeellista. Raamatun yksinkertaiset ilmaisut kyllä riittäisivät kristikansalle, mutta harhaopettajat sekoittivat niiden merkityksen. He ottivat käyttöönsä raamatulliset käsitteet mutta harhaanjohtavassa merkityksessä. Uudet käsitteet pitivät sisällön samana. Se vain täsmentyi niin niin, että näkyviin tuli piiloon joutunut juopa, joka erotti totuuden harhasta. 

Chemnitz ei tuntenut postmodernia kielipeliä, mutta hän tunnisti sanojen merkityksen. Nykyäänkin julkisen keskustelun näyttää voittavan se osapuoli, joka pääsee määrittelemään, mitä käsitteitä käytetään. Taannoisessa avioliittolain muutoksen yhteydessä luotiin käsite sukupuolineutraali avioliittolaki, jonka myös herätyskristityt ovat tätä nykyä pitkälti omaksuneet. Käsitteellä edistettiin mielikuvaa lain ongelmattomasta muuttamisesta neutraaliksi. Kuka järkevä ihminen kannattaisi puolueellista ja eriarvoistavaa lakia? Retoriikalla väistettiin lakialoitteen akilleenkantapää eli keskustelu siitä, mitä avioliitto oikeastaan on tai tulisi olla. Jos avioliiton solmiminen on mahdollista vain miehen ja naisen välillä, kuten kriitikot menestyksettä yrittivät sanoa, ei uusi avioliittolainsäädäntö ole ensinkään neutraali. Todellisuuden torjuva laki on ideologinen. Se vähättelee sukupuolisuutta ja rohkaisee tähän vähättelyyn. 

Samaa käsitemäärittelyn etuoikeutta yhteiskunnan ja kirkon arvoliberaalit käyttävät, kun he oman asiansa eduksi ja kriitikoiden vaimentamiseksi omivat arvolatautuneita ilmaisuja, kuten ihmisoikeus, syrjintä, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, patriarkaalisuus tai populismi. Yleensä herätyskristityt jumittuvat asia-argumentointiin, minkä seurauksena keskustelu tavanomaisesti hävitään. He osaavat heikosti hyödyntää kielellä leikkimisen suomia viestinnällisiä mahdollisuuksia. 

Siksi on mielenkiintoista, kun altavastaajat toisinaan onnistuvat luomaan käsitteen, jolla on potentiaalia määritellä julkista keskustelua. Tästä syystä ne aiheuttavat voimakkaita vastareaktioita. Tällainen närkästystä herättänyt käsite on klassinen kristinusko. Sehän antaa vaikutelman pysyvästä, alkuperäisestä ja aikojen läpi säilyneestä kristinuskosta, jonka vastakohtana on poikkeava, häilyvä ja muotiherkkä kristinusko. On aito kristinusko ja siitä tehtyjä kehnoja kopioita. Siksi käsitys klassisesta kristinuskosta herättää monenlaista arvostelua. 

Yksi arvostelun peruste on kristinuskon moninaisuus ja muuttuvuus. Alusta asti on ollut monenlaisia kristinuskoja. Ne ovat vaihtuneet vuosien varrella. Yhtä ei voi asettaa muiden edelle. Uusi testamentti on kuitenkin tästä toista mieltä. Sen kirjoittajille oli toki heti selvää, että uskosta oli eri käsityksiä. Pluralismi ei ole moderni keksintö. Kaikki ei ollut alusta asti tarkasti sanoitettua, eivätkä muotomenot lukittuja. Yhtä kaikki samaan aikaan oli myös yksi ja ainut, kertakaikkisesti pyhille annettu usko (Juud. 3). Jeesuksen identiteetti ja tehtävä olivat ainutlaatuiset ja sitovia niin pakanoille kuin juutalaisillekin. Oli vain yksi pelastustie. Apostolien opetus, jonka seurakunta sai Uuden testamentin kirjeiden muodossa, tuli ottaa vastaa arvovaltaisena ja ohjaavana Jumalan ilmoituksena. Evankeliumilla oli rajattu merkitys (1. Kor. 15:1–11). Tämä usko annettiin tietyssä historiallisessa kontekstissa juuri siitä syystä, ettei uskoa voi kommunikoida miten vain menettämättä sitä. Ei ole yhdentekevää, rukoilemmeko Isä vai Äiti meidän. 

Tähän ei-eurooppalaisessa ja ei-valkoisessa ympäristössä muodostuneeseen kristinuskoon, johon uskonpuhdistus halusi palauttaa kirkon, kuului saumattomasti käsite synti ja sen käyttö merkityksessä, jonka valtakunnansyyttäjä nyt leimaa vihapuheeksi. Tuo synti-sana paljastaa, että etiikka kuuluu kristilliseen uskoon ja että tämä etiikka ei vaihdu kulttuuristen tuulien mukana. Avioliittonäkemyksen mukauttaminen maallistuneen ja arvoliberaalin länsimaalaisen muotiarvoihin on astumista kristinuskon ulkopuolelle. Sen tosiseikan opetti etiopialainen Mekane Yesus -kirkko katkaistessaan yhteyden Ruotsin kirkkoon. Oppitunti olisi syytä ottaa vastaan nöyrästi koti-Suomessakin, ettei puhe uskon kontekstualisoitumisesta ja etelän kristillisyyden kuuntelemisesta jää pelkäksi sanahelinäksi. Muussa tapauksessa vahvistuu epäilys siitä, että relativisoiva asenne, joka iskulauseenomaisesti kuuluisi ”Kaikki kristinuskon muodot ovat yhtä tasa-arvoisia”, pitää sisällään oleellisen varauksen ”mutta toiset muodot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”. Jos olemme vakavissamme näkemyksissämme kristinuskon kulttuurisidonnaisuutta ja muuttuvuutta, on kriittisen tarkastelun pikimmiten kohdistuttava klassisen kristinuskon moderniin vastakohtaan. Se on mitä erinomaisin esimerkki omaan aikaansa, kulttuuriinsa ja sen aatevirtauksiin vahvasti sidotun uskonkäsityksen absolutisoimisesta sekä siitä kolonialistisesta ja kulttuuri-imperialistisesta hybriksestä, jonka kuuluu jäädä historiaan. 

Jälkikristillisessä ajassa jos missään tarvitaan enemmän puhetta klassisesta kristinuskosta ja klassisen kristinuskon mukaista puhetta. 

Vesa Ollilainen

Päätoimittaja, STI:n teologinen asiantuntija, TT