Perusta 3 | 2026

Maaliskuussa korkein oikeus tuomitsi kansanedustaja Päivi Räsäsen ja piispa Juhana Pohjolan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio on herättänyt ymmärrettävää tyrmistystä. Kuten käy ilmi tämän lehden katsauksesta tuomiosta annettuihin kommentteihin, sen perustelut ovat yllättävän heikot.

Sosiaalisessa mediassa eräs pastori luonnehti oikeusprosessia noitavainoksi. Arvio on hätkähdyttävä mutta osuva. Toinen osuva luonnehdinta olisi vendetta. Räsänen on vuosikymmeniä rohkeasti puolustanut kristillistä uskoa ja kristillisiä arvoja julkisuudessa. Sillä hän on saanut kiivaita vastustajia, jotka ovat yrittäneet vaientaa hänet ja näpäyttää häntä vakaumuksestaan. Tämän osoitti viimeistään mediamyrsky, joka seurasi TV2:n kuuluisaa homoiltaa. Räsäsestä ja herätyskristityistä on valtamediassa piirretty yksipuolisen negatiivinen kuva. Se on vahvistanut arvostelua ja uskoa rangaistuksen tarpeellisuuteen. Nähtävästi Räsänen tuomittiin toisten luoman kielteisen julkisuuskuvan takia ja siksi, että hän rohkeni puolustaa itseään.

Oikeudenkäyntiprosessi ja siitä sekulaarissa mediassa ylläpidetty narratiivi osoittavat, että olemme siirtyneet jälkikristilliseen aikaan. Tässä negatiivisessa maailmassa kristinuskoon suhtaudutaan kielteisesti. Ajassamme myös uskotaan hedonistiseen ja nihilistiseen ihmiskäsitykseen. Tämän ekspressiivisen individualismin mukaan ihminen löytää aidon itsensä sydämestään ja tunteistaan. Hänen on saatava julkisesti ilmaista sitä, millaiseksi hän itsensä kokee. Ympäristön tulee tukea häntä. Tämän kokemuksen kyseenalaistaminen tulkitaan hyökkäyksenä ihmistä vastaan. Kun sanat koetaan loukkaaviksi, tulee niitä pitää vihapuheena, solvaamisena tai syrjintänä. Syntiä ei voi erottaa syntisestä. Kriitikon täytyy olla vihamielinen ja häntä on pidettävä vaarallisena. Siksi läpi oikeusprosessin Räsäsellä on väitetty olevan motiiveja, jotka ovat vastoin hänen omia sanojaan. Räsänen sai tuomion, koska hän ei ymmärtänyt sanojensa vahingollisuutta.

Ihmiskäsitykseen yhdistyy identiteettipolitiikka, joka jakaa yhteiskunnan sortajiin ja sorrettuihin, sekä postmoderni uskontokritiikki, joka pitää kristinuskon totuuksia sortovälineinä. Vanhat totuudet on syöstävä vallasta, sortajille kostettava, sorretut vapautettava. Nämä päämäärät oikeuttavat vaikkapa sen, että lakeja käytetään vastoin niiden alkuperäistä tarkoitusta.

Myönteistä oikeuden ratkaisussa on, että kristillisen vakaumuksen, kirkollisen elämän ja raamatullisen terminologian viitekehyksessä on sallittua arvioida kriittisesti homoseksuaalista elämäntapaa. Tähän mahdollisuuteen kristittyjen tulee tarttua. Nykypäivänä on tarpeen syventää kristillistä ihmiskuvaa ja opettaa hänestä luotuna, langenneena ja lunastettuna. On julkisesti opetettava ihmiskuvan soveltamisesta, siis kristillisestä etiikasta. On arvioitava aikamme muita ihmiskäsityksiä ja selitettävä, miksi ne vahingoittavat ihmistä ja miksi kristillinen ihmiskäsitys on hänelle parhaaksi.

Toisaalta oikeuden päätös näyttää ohjaavan meitä sekulaarin ja arvoliberaalin ideologian käsitykseen uskonnosta. Siinä uskonto nähdään yksityisasiana, joka perustuu subjektiiviseen kokemukseen. Sitä pidetään perusteettomana ja vanhanaikaisena, mikä jalosti sallitaan. Sensuroitava pamfletti lähetti viestin, että kristillisen ihmiskäsityksen mukaan homoseksuaalin elämäntavan torjumiselle olisi hyviä ei-uskonnollisia syitä. Nykypäivänä sellainen vaihtoehto torjutaan mahdottomuutena. Tämä selittää, miksi tuomio tuli pamfletin lääketieteeseen tukeutuvista lauseista. Räsäsen vakaumukselle ei katsota olevan muita kuin uskonnollisia syitä, joita voi käyttää rajatussa uskonnollisessa kontekstissa, mutta joita kohdellaan käyttökelvottomina julkisella, sekulaarilla areenalla. Sekulaari yritys luoda tilaa uskonnonvapaudelle rajoittaakin uskonnonvapautta.

Kristittyjen ei pidä alistua sekularismin uskontokäsitykseen. Kristilliselle seksuaalietiikalle on teologisten perustelujen lisäksi filosofisia, empiirisiä ja historiallisia perusteluita. Jumalan laki on hyvän elämän laki. Luomakunnassa tämän totuuden merkit ovat nähtävillä. Kristittyjen pitää aiempaa voimakkaammin tuoda esiin luonnollisen teologian ja yleisen ilmoituksen oikeutusta kristilliselle seksuaalietiikalle, joka on myös yleisinhimillinen.

Länsimaissa on viime vuosina säädetty ”vihapuhelakeja”. Sellaiseksi on laskettava eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite niin sanottujen eheytyshoitojen kieltämisestä. Näitä lakeja on helppo käyttää rankaisemaan ihmisiä puhtaan ideologisista syistä. Niiden nojalla on tuomittu ennen kaikkea maahanmuutto-, islam- ja sateenkaarivärisen seksuaalietiikan kriitikkoja. Toisenlainen polemiikki jää järjestään rankaisematta. Näissä oikeudenkäynneissä on käynyt ilmi, ettei paina, onko kriitikko oikeassa. Ratkaisevaa on kokemus loukatuksi tulemisesta. Niin kauan kuin Suomessa on vastaavia lakeja, on odotettavissa uusia tuomioita.

Vesa Ollilainen, päätoimittaja, pastori, TT, STI:n teologinen asiantuntija