Onko kristinusko historian väärällä puolella?

Perusta 3 | 2021

Monet ajattelevat, että kristinusko vanhenee ja menee pois muodista. Tämä ei ole mikään uusi ajatus, sillä uskontojen katoamista on ennustettu pitkään. Esimerkiksi 1800-luvun ja 1900-luvun suuret ajattelijat kuten Max Weber, Karl Marx, Sigmund Freud ja Auguste Comte uskoivat uskontojen katoavan maailmasta teollistumisen myötä.

Samaa väittää sekularisaatiohypoteesi, jonka mukaan modernisaatio ja tieteen kehittyminen väistämättä johtaa maallistumiseen ja uskontojen katoamiseen. Sosiologiassa sekularisaatiohypoteesi on kuitenkin nykyään aika pitkälti hylätty. Eurooppaa lukuun ottamatta uskonnot kasvattavat merkitystään kaikkialla ja uskonnottomien määrä maailmassa vähenee koko ajan. Edessä ei ole uskonnotonta tulevaisuutta, vaikka siitä monet haaveilevat.

Uskontojen katoamiseen liittyvä ajatus on myös se, että uskontojen edustamat ajatustavat katoavat yhteiskunnasta ja ihmisten elämästä. Tällöin saatetaan esimerkiksi ajatella, että nykyaikana ei voi enää pitää kiinni kristinuskon opettamista moraalikäsityksistä. Nykyaika itsessään on mittari, jolla voidaan hylätä aiempien sukupolvien moraalikäsitykset.

Taustalla on sama valistuksessa syntynyt usko edistykseen, jonka ajateltiin johtavan uskontojen katoamiseen ja järjen voittoon. Modernille ihmiselle uskosta edistykseen onkin tullut keskeinen uskonkappale, joka haastaa kristinuskon eskatologian. Moderni ihminen ajattelee, että maailma kulkee parempaan suuntaan. Ihmiskunta on matkalla kohti kehityksen huipentumaa, jossa vallitsee vapaus, veljeys ja tasa-arvo sekä oikeudenmukaisuus ja onnellisuus.

Tämän ajattelun juuret ovat Georg Wilhelm Friedrich Hegelin filosofiassa. Hegel tulkitsi kristinuskon jumalakäsityksen radikaalisti uudelleen. Hänen mukaansa kaikessa elämässä ja yhteiskunnallisuudessa on tietty jumalallisuus. Hegelille jumaluus oli siis maailmassa ja sen historiallisissa prosesseissa. Inkarnaatio ei hänen ajattelussaan koskenut pelkästään Kristusta, vaan koko maailmaa. Siitä seurasi, että se mihin historia milloinkin on menossa, nähdään itsessään jumalallisena.

Hegelin jälkeen on usein vallalla ajatus siitä, että historia itsessään johtaa meitä kohti lopullista totuutta ja päämäärää. Tämä ajatus löytyy monista moderneista poliittisista filosofioista kuten kommunismista ja liberalismista. Kommunistit uskoivat, että vääjäämättömien historian lainalaisuuksien vuoksi yhteiskunta kehittyy lopulta kommunistiseksi utopiaksi. Tänään väitetään, että tietyissä moraalikysymyksissä kuten avioliittokysymyksessä toisinajattelijat ovat historian väärällä puolella. Taustalla näissä ajatuksissa on sama hegeliläinen metafysiikka.

Kristitty voi hyvin allekirjoittaa sen, että maailma on menossa kohti tiettyä päämäärää ja jumalallinen totuus tulee lopulta ilmi. Erona Hegeliin kuitenkin on, että luodulla ja luojalla on selvä ero. Kaikki, mitä maailmassa tapahtuu tai mihin historia meitä vie, ei ole itsessään jumalallista. Joseph Ratzinger sanoi joskus, että sana edistys on saanut ympärilleen melkein maagisen auran. Edistys voi olla ainoastaan silloin järkevä termi, kun tiedämme, minne olemme menossa. Pelkkä liike ei ole edistystä. Se voi olla yhtä hyvin nopea laskeutuminen hornan kuiluun.

Kristitty ei mittaa asioita pelkästään sillä, kuinka paljon saadaan aikaiseksi muutosta. Totta kai haluamme rakentaa parempaa maailmaa ja iloitsemme jokaisesta tieteen keksinnöstä, josta on apua ihmisille, mutta pelkkä muutos ei ole riittävä mittari. Edellinen vuosisata todistaa hyvin, että tieteen ja edistyksen nimiin vannova ihmiskunta voi saada paljon pahaa aikaan. Vaikka ihmisen ulkoiset olosuhteet paranevat, ihmisluonto ei muutu miksikään. Synnin ongelma vaivaa ihmistä kaikkina aikoina.

Syvimmiltään kyse on siis pelastusopillisesta ongelmasta. Modernit poliittiset ideologiat ovat eräänlaisia pelagiolaisuuden uusintoja. Augustinuksen aikana elänyt Pelagius väitti, että perisynti ei ole turmellut ihmisluontoa ja että ihmisellä on vapaa tahto, jonka ansiosta hän voi saavuttaa inhimillisen täydellisyyden ilman Jumalan armoa. Kirkko tuomitsi hänet pian harhaoppiseksi.

Moderni ihminen haluaa pelastaa itse itsensä ja näkee ihmiskunnan saavuttavan omassa voimassaan utopistisen lopputuloksen. Pohjimmiltaan tässä on kyse pelagiolaisuudesta, siis tietynlaisesta omavanhurskaudesta, joka on meitä lankeemuksesta asti vaivannut eikä mene koskaan pois muodista. Juuri siitä syystä jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa moraalisesti aiempia ylemmällä tasolla ja pyrkii hylkäämään aiempien sukupolvien moraalikäsitykset. Nämä yritykset johtavat kuitenkin vain suurempaan epätoivoon ja yhteiskunnallisiin onnettomuuksiin.

Tämän vuoksi perusopetusta synnistä ja pelastuksesta tarvitaan aina. Kristinusko ei mene koskaan pois muodista, koska ihminen pysyy syntisenä. Samoin kristinuskon moraaliopetukset pulpahtavat jossakin vaiheessa aina takaisin, koska ihminen on luotu olento, emmekä pääse itseämme pakoon. Lopulta ainoa asia, josta voidaan varmasti sanoa, että se ei ole historian väärällä puolella, on kristillinen kirkko, joka pysyy maailman loppuun asti.

Santeri Marjokorpi