homoavioliitto

Emeritusprofessori Jouko Martikaisen avoin kirje arkkipiispa Luomalle 

Arkkipiispa, TT Tapio Luoma, Turku 

Herra arkkipiispa Luoma! 

Ilmoitan, etten voi enää pitää Sinua pappis- ja piispanvalaasi sitoutuvana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana. 

Näin seuraavista syistä: 

Johtamasi piispainkokous ei ole sanktioinut pappeja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia avioliittoon, vaikka se on kirkkomme avioliitto-opetuksen ja tunnustuksemme vastaista. Olette defaitistisesti taipuneet otaksumanne kehityskulun edessä, ja siten sekä välillisesti että suoraan tukeneet kirkolle turmiollista harhaoppia. 

Piispanviran haltijoina teidän olisi pitänyt päättäväisesti nostaa Voittajan, eli Herran Jeesuksen Kristuksen ristilippu korkealla ja rohkaista kirkkomme paimenia olemaan uskollisia Herrallemme ja Hänen avioliitto-opetukselleen. 

Johtamasi piispainkokous ei ole suositellut papeille ja seurakunnille pidättäytymistä sateenkaarimessujen järjestämisestä, vaikka sateenkaari-ideologia on poliittisena aatesuuntana ja uskomusjärjestelmänä kiistatta kirkkomme opin vastainen ja ilmeinen harhaoppi. Se on tunkeutunut, ja tuotu, kirkkoon sen ulkopuolelta. 

 Olet Seinäjoen kirkkopäivillä asettunut tukemaan kyseistä liikettä siellä pidetyissä sateenkaariseuroissa. Et tietääkseni ole moittinut sitä, että puhujakorokkeen rintapaneelin peitti sateenkaarilippu, johon oli yhdistetty kuva Jumalan Karitsasta. Jumalan Karitsalta oli kuitenkin riisuttu punaristinen voitonviiri ja Hänet oli puettu sen asemasta sateenkaariviittaan. 

Pidän tätä blasfemiaan eli Jumalan pilkkaan rinnastettavana menettelynä. 

Näin siksi, että ristinlippuaan kantava Jumalan Karitsa on keskeisin symboli ja tunnus siitä, että Herra Kristus on ristinkärsimyksellään voittanut kuoleman, synnin Saatanan ja helvetin ja sijaissovittajana uhrautunut meidän puolestamme. 

Kun Jumalan Karitsa-tunnus riisutaan ristinlipustaan ja puetaan sateenkaariviittaan, tulee Hänestä kyseisen ideologian edustaja eli vale-Kristus. Hän ei silloin enää ole tunnustuksemme Herra Jeesus Kristus, todellinen ihminen ja todellinen Jumala. 

Johtamasi piispainkokouksen äskettäinen pastoraalinen ohje samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta, vihkimisestä tai siunaamisesta on, ei vain defaitistista antautumista uskollemme tuhoisan ideologian edessä, vaan — sanoisinko — Trump-tyylistä kirkollista vallankäyttöä vastoin kirkkomme lukuisissa yhteyksissä vahvistettua kantaa avioliitosta yksinomaan miehen ja naisen välisenä liittona. 

Sitä vastaan on aiheellisesti protestoitu monelta taholta ja ilmoitettu päättäväisesti, ettei tätä pastoraalista ohjettanne tule noudattaa. 

Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan (Perusta 3/2025, s. 152) olet sanonut, että ”mikään ei saa tulla minun ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattu”. 

On ensiksikin vaikea ymmärtää tällaista Raamatun sivuuttamista ja suoranaista väheksyntää. Lisäksi on toiseksi todettava, että lausumasi on väistämättä dokeettinen. 

Muuksi sitä ei voi tulkinta, koska loogisestikin on mahdotonta asettua Kristuksen ja Raamatun väliin. Näin siksi, että Jumalan Sana tuli lihaksi Nasaretin Jeesuksessa, Herrassa Kristuksessa, joka on samalla kertaa (simul) todellinen ihminen ja todellinen Jumala. 

Lausumasi mukaan Herra Kristus voi olla jonkun kanssa, tässä siis Sinun kanssasi irrallaan siitä jättimäisestä kertomusaineksesta, joka Hänestä sisältyy Raamatun molempiin testamentteihin. Kun lausumasi irrottaa Herran Kristuksen näistä juuristaan, ei hän enää ole se sama Herra Jeesus Kristus, joka on samalla kertaa todellinen ihminen ja todellinen Jumala. Sen mukaan Hän on vain näennäisesti eli dokeettisesti Kristus. 

Herra Kristus ei ole irrotettavissa Raamatusta, ei siis Vanhasta eikä Uudesta testamentista muuten kuin dokeettisesti. Kirkon historia tuntee paljon esimerkkejä lausumasi mukaisesta doketismista. 

Lopuksi on aiheellista ottaa lyhyesti kantaa näkökohtiin, joilla puolustellaan samaa sukupuolta olevien oikeutta tulla vihityksi ”avioliittoon”. Ensiksi on kuitenkin torjuttava johtamasi piispainkokouksenkin käyttämä käsitehämäys: 

Kahden samaa sukupuolta olevan henkilön liitto ei ole eikä voi olla oikea avioliitto. 

Sitä voitaneen kutsua kumppanuusliitoksi tai juridiseksi kumppanuussopimukseksi. Sitä perustellaan paitsi liittoonsa sitoutuvien keskinäisellä rakkaudella, etenkin sillä, että kirkon harjoittama sielunhoito palvelee ihmistä ns. sukupuolisesta suuntautumisestaan riippumatta. Samoin kuin yleensä, piispainkokouskaan ei ole eritellyt tätä ongelmaa mitenkään uskonopillisesti eli teologisesti. Tämän johdosta on aiheellista todeta seuraavaa: 

Homofilia on yksi ihmisen itseensä kiertymisen lukuisista muodoista. Sen sielunhoidollinen kohtaaminen edellyttää sielunhoitajalta suurta hengellistä kypsyyttä ja sitä, että hän tunnustaa Herran Kristuksen joutuvan kokemaan helvetin tulen hänen itsensä puolesta. Vain tästä eksistenttisesti koetusta ja uskonopillisesti reflektoidusta nöyrtymisestä avautuu sielunhoitajalle kyky kohdata lämpimästi ja samalla totuudellisesti homofiilisesti kiertyneitä lähimmäisiä ja auttaa heitä vapauteen ja iloon totuuden ja rakkauden täyteydestä käsin. 

Siksi on käsittämätöntä, että kaikista tähänastisista piispainkokouksen asiakirjoista ja kannanotoista puuttuu tyystin uskonopillinen eli teologinen analyysi samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisen herättämistä teologisista perusongelmista. 

Edellä sanottuun viitaten joudun toteamaan, että olet arkkipiispana tärkeissä kannanotoissa, joskaan et muodollisesti niin tosiasiallisesti (non formaliter sed realiter), sivuuttanut kirkkomme perustavat, ekumeenisestikin oleelliset avioliittoon liittyvät oppidokumenti, tehnyt ja tukenut toistuvasti kirkollemme turmiollisia harhaoppia tukevia ja kirkkoa harhaoppiin ohjaavia päätöksiä. 

Tällaisilla kannanotoilla on aikaisemmin kirkon historiassa ollut kirkko-oikeudellisia seuraamuksia myös piispanviran haltijoille. 

Siksi en voi enää pitää Sinua kirkkomme arkkipiispan viran legitiiminä viranhaltijana. 

Edellä sanotusta huolimatta tulen jatkamaan säännöllistä esirukousta puolestasi. Samalla toivon, että voisit irtautua nyt soveltamastasi toimintalinjasta ja palata kirkkomme perustavien oppidokumenttien tarjoamalle lujalle perustalle. 

Pulkkion torpassa Augsburgin tunnustuksen muistopäivänä 25.6.2025 

Pros. Dr. Jouko Martikainen i.R, 

Arkkipiispa Ilmari Salomiehen 3.1.1964 vihkimä arkkihiippakunnan pappi 

Gnostilaisuuden paluu

Perusta 5 | 2023

Mitään uutta ei ole auringon alla. Vanhat harhaopit näyttävät tekevän paluuta säännöllisin väliajoin. Kun pintaa raaputtaa syvemmältä, myös useimmat tämän päivän keskustelut paljastuvat vanhojen kiistojen uudelleenlämmittelyksi. 

Gnostilaisuus oli ensimmäinen merkittävä harhaoppi, jonka kristillinen kirkko kohtasi. Gnostilaisuus oli laaja liikehdintä, joka ei ollut keskusjohtoinen tai kovin yhtenäinen, vaan enemmänkin joukko erilaisia liikkeitä ja ryhmiä. Nimensä gnostilaisuus sai kreikan sanasta gnōsis, joka tarkoittaa tietoa. Gnostilaiset uskoivat, että heillä on salaista tietoa eli gnosista, jonka avulla he saavuttavat pelastuksen. Muilla tätä tietoa ei ole. 

Gnostilaisuuden maailmankuva oli hyvin dualistinen. Materia eli luotu todellisuus oli pahan valtakuntaa, kun taas hengen alue oli hyvä. Ihmisen sielu oli kahlehdittuna materiassa ja sen tarkoitus oli gnosiksen avulla vapautua takaisin hengen maailmaan. Ihmisruumis nähtiin sen vuoksi pahana. Monet gnostilaiset harjoittivat äärimmäistä asketismia vapautuakseen materiaalisesta todellisuudesta. 

Vanhassa ja Uudessa testamentissa oli gnostilaisuuden mukaan eri Jumala. Lankeemus ei gnostilaisuudessa oikeastaan tapahtunut ihmisessä vaan Jumalassa. Vanhan testamentin luojajumala oli paha demiurgi eli eräänlainen alempi luojajumala, joka loi materiaalisen todellisuuden epäonnistuessaan luomistyössä. Uuden testamentin korkein Jumala toimi puolestaan kokonaan hengen maailmassa. 

Varhainen kirkko kävi voimakasta taistelua gnostilaisuutta vastaan. Tultaessa 300-luvulle se olikin jo aika pitkälti kadonnut näyttämöltä. Silti näyttää siltä, että tietyin väliajoin sen opetukset putkahtelevat pintaan. Tänäänkin monet gnostilaisuuden perusajatukset kummittelevat ajankohtaisten kiistakysymysten taustalla. 

Gnostilaisuuden tapaan ensimmäisen uskonkappaleen eli Jumalan luomistyön väheksyminen on nykyään hyvin yleistä. Esimerkiksi käytännössä kaikki kirkolliset kiistat koskevat jotenkin ihmisyyttä tai sukupuolisuutta ja niillä on näin liittymäkohtia ensimmäiseen uskonkappaleeseen. Samoin usein Vanhan testamentin ankaran Jumalan nähdään olevan ristiriidassa Uuden testamentin opettaman rakkaudellisen Jumalan kanssa. 

Monissa nykyideologioissa on gnostilainen pohjavire, jossa täytyy esimerkiksi löytää oikea kriittinen tietoisuus (gnosis), jonka avulla vapaudutaan sortavista rakenteista (pahasta materiaalisesta maailmasta) ja pelastutaan hengen valtaan. Esimerkiksi ns. woke-ajattelua voi kuvata esoteerisena ideologiana, jossa maailma jaetaan dualistisesti sortajiin ja sorrettuihin niin, että vain kriittisen tietoisuuden (gnosis) omaksuneet ymmärtävät, mistä todellisuudessa on pohjimmiltaan kyse. 

Vain kriittisen tietoisuuden kautta voi nähdä maailman jakolinjat oikein, tunnistaa sortajat ja sorretut oikeaoppisesti sekä saavuttaa pelastuksen. Massat ovat väärän tietoisuuden vallassa, josta heidän pitää tehdä parannus ja tunnustaa omia etuoikeuksiaan. Kriittisestä tietoisuudesta seuraa jatkuva vallankumous, jossa perinteisiä arvoja ja ajattelutapoja kyseenalaistetaan ja murretaan. Tässä on hyvin paljon liittymäkohtia gnostilaisuuteen. 

Ehkä selvimmin gnostilaisuus tulee esiin nykyisissä sukupuoliteorioissa, joissa ajatellaan, että ruumiimme tai biologia ei voi enää määritellä, mitä olemme. Mieheys tai naiseus nähdään pohjimmiltaan jonkinlaisena puhtaan henkisenä kokemuksena — mitä ikinä se sitten onkaan — joka ei ole riippuvainen ruumiistamme. Kuka tahansa voi halutessaan olla mies tai nainen ja vaihtaa sukupuoltaan parilla klikkauksella verkossa. Näin ruumis ja henki asetetaan vastakkain ja ihminen pyrkii vapautumaan ruumiinsa kahleista. 

Myös muissa kiistakysymyksissä tämä ruumiin halveksunta näkyy. Esimerkiksi abortin kohdalla ”vapaus” tarkoittaa käytännössä naisten vapautta omasta ruumiistaan. Vaikka toisaalta argumentoidaan, että ”my body, my choice” pohjimmiltaan monelle keskeistä on vapaus siitä biologisesta tosiasiasta, että nainen voi ylipäätään tulla raskaaksi. Tavoite on, että nainen voi lopulta olla vapaa omasta ruumiistaan ja sen rajoituksista. 

Mielenkiintoisesti paavi Franciscus totesi vastikään homoavioliitoissa ja naispappeudessa olevan jotain samaa kuin gnostilaisessa harhaopissa. Hän piti niitä pelkistyksinä, jotka eivät ole kirkon opin mukaisia. Tällöin siis ajatellaan, että ihmisen ruumiilla ja sukupuolella ei ole väliä pappeudessa eikä avioliitossa. Pappeus ja avioliitto nähdään siis gnostilaisuuden tapaan enemmänkin puhtaan henkisinä asioina. 

Kristinuskon valossa meidän ei tule väheksyä ruumistamme. Jumala on luonut materiaalisen todellisuuden ja se on Jumalan hyvää luomistyötä. Sillä on hyvä tarkoitus ja tehtävä. Jumala itse tuli ihmiseksi ja omaksui ihmisruumiin. Siksi se on mittaamattoman arvokas. Jos emme nykyideologioiden tapaan tunnista ruumiimme arvoa, vaan pyrimme vähättelemään sitä tai pääsemään sen rajoituksista eroon, kuinka ikinä voimme opettaa, että ihmiselämällä on arvoa sellaisena kuin se on? Pohjimmiltaan on siis kyse ihmisarvosta, jota näin pyritään horjuttamaan. 

Santeri Marjokorpi, päätoimittaja, STI:n pääsihteeri